7. marraskuuta 2018
Viikon soittolista (tai oikeastaan albumi):
Japanese Breakfast - Soft Sounds from Another Planet.
En pysty lopettamaan sen kuuntelua. Olen rakastunut tuohon levyyn. Se on huikea. Kuunnelkaa!
----------------------------------------------------------------
Viime lauantain sento Linan seurassa oli mukavaa. Olin iloinen nähdessäni Linan ja voidessani jutella hänen kanssaan. Olo oli hyvin rentoutunut kylpemisen jälkeen. Totaalinen rentoutus teki hyvää mun keholle. Vaikka mä venyttelen ja joogaan lähes joka arki-ilta, kaikki istuminen silti tuntuu kehossa epämääräisinä jäykkyyksinä. Nukuin lauantain ja sunnuntain välisen yön kuin tukki. Se oli loistavaa.
Sunnuntaina jatkoin lauantaina aloitettua laiskottelua. Starbucksilla on nyt uudet joulun erikoisjuomat, jotka käytiin Caitin kanssa kokeilemassa. Samalla myös poikettiin syömään Mos-Burgeriin, mikä oli todella mukavaa vaihtelua. Tämä kaikki siis tapahtui suurin piirtein lounas aikaan. Ajoissa iltapäivällä me tultiinkin jo takaisin asuntolalle ja mä upposin jälleen animen ihmeelliseen maailmaan muutamaksi tunniksi.
Opiskelin mä sentään jotain sunnuntainakin. Kertasin adjektiiveja ja edellisviikon aiheita, koska meillä oli siitä koe tällä viikolla tiistaina. Opiskelin myös seuraavia kappaleita hieman etukäteen. Se helpottaa mua tunneilla, jos mä tiedän etukäteen suurinpiirtein, mitä kielioppia tullaan opiskelemaan.
Alkuviikko puolestaan on ollut hyvin tavallinen.
Alkuviikon järisyttävät tapahtumat top. 4:
1. Nakashima-sensei sanoi, että hän tykkää meidän luokasta.
2. Hashimoto-sensei on käynyt viikonlopun aikana leikkauttamassa hiuksensa lyhyemmiksi.
3. Me alettiin opiskella kanjeja.
Eli toisin sanoen maanantai ja tiistai olivat aika tylsiä. Tylsällä tarkoitan, ettei mitään erikoista tapahtunut. Sekin oli oikeastaan mukavaa. Suurin mysteeri molempina päivinä oli se, mitä söisin lounaaksi. Sekin pohdinta oli vähän turhaa, koska se päättyy aina joka tapauksessa onigireihin. Mutta huijaan vähän itseäni.
Kanjien opiskelu me aloitettiin tiistaina. Olen hieman hämilläni kanjeista. Mä en ihan ymmärrä, miten niitä kuuluisi lukea ja mistä mun kuuluisi tietää, miten niitä luetaan, mutta se paranee varmastikin ajan sekä uusien kanjien kanssa. Toistaiseksi tiedän kanjeista vain numerot 1-10, sata, tuhat sekä muutaman hassun tavun. Mutta yleisestä täällä vallitsevasta mielipiteestä poiketen, mä ainakin vielä toistaiseksi tykkään kanjeista. Kanjien kirjoittaminen on kuin tekisi pieniä, kauniita piirtustuksia, jotka tarkoittavat erilaisia asioita. Se on mun mielestä hauskaa.
Tänään oli sentään vähän jotain häppeninkiä.
Mulla oli tänään taas koulun jälkeen ääntämystesti. Ääntämystesteissä pitää siis parin kanssa lausua muutama ulkoa opeteltu lause niin hyvin kuin vain osaa ihan kuin me käytäisiin kolmen-neljän lauseen keskustelu. Opettaja kuuntelee meidän aksenttia, intonaatiota sekä ääntämystä ja antaa sen perusteella arvosanan. Älkää kysykö, mitä mä sain arvosanaksi. Mä en osaa tulkita sitä lappua, johonka opettaja ne kirjoittaa.
Mun pari sai ensin palautteen ja myös lähti ennen mua. Mä jäin Saito-sensein kanssa kahdestaan luokkaan kuuntelemaan mun palautetta. Olin tyytyväinen korjauksiin, joita sain, vaikkakin tiesin ne jo etukäteen. Kuulin itsekin testin aikana, mitä asioita mun pitää korjata. Kun olin saanut korjaukset sekä palautelappuni takaisin, ajattelin testin olevan valmis ja voivani vain häippästä kotiin. Saito-sensei kuitenkin torppasi mut niille sijoilleni, ennen kuin pääsin liikahtamaankaan.
"Do you mind if I speak English with you for a moment?"
Mä vähän säikähdin. Tuo lause tuli hyvin vakavalla äänensävyllä. Miksi hän haluaa puhua mun kanssa kahdestaan tyhjässä luokkahuoneessa?
"Are you feeling okay? Do you understand the classes? Do you have any sort of difficulties with writing or grammar or speaking...?"
Mä vannon, että näin kuinka sädekehä ja siivet yhtäkkiä vaan ilmestyi Saito-senseille.Vakava äänensävy oli tipotiessään ja hän hymyili mulle kuin mä olisin ollut sateeseen jätetty kissanpentu.
Istuin pari minuuttia ihan hiljaa, kunnes kiusallisesti kysyin, voinko mä vastata hänelle englanniksi. Hän oli mun kysymyksestä yhtä hämillään, kuin mä olin hänen kysymyksistään. Mulla kesti hetki tajuta: okei, mä pidän siis mini-terapiasessiota opiskelusta Saito-sensein kanssa keskiviikko iltana. No mutta miksikäs ei?
Yhteisen keskustelumme jälkeen päädyimme siihen tulokseen, että mulla menee ihan hyvin. Mun keskustelutaidot vaan vaatisi vielä harjoittelua, koska mun aivot panikoi heti, kun mun tarvitsisi puhua. Yksinäni mä pystyn puhumaan ilman liikoja ongelmia. Silloin mä tiedän, mistä asioista mä pystyn käymään keskustelua ja tiedän, mitä vastaan. Mutta toisen ihmisen kanssa se on hankalaa, koska mä en tiedä, mitä ne aikoo kysyä ja sitten mä unohdan kaiken. Myöskin koska olen vielä hidas vastaamaan, se hermostuttaa mua vielä enemmän.
Ilmeisesti siis ensi viikolla mulla tulee olemaan joku tai joitain spesiaali opiskeluhetkiä Saito-sensein kanssa, joidenka aikana me vain keskustellaan. Olen iloinen siitä! Olen myös liikuttunut hänen huolenpidostaan. Tunnen oloni välitetyksi, kun hän halusi tietää, miten mun opiskelut sujuu. Mukavaa, että hän haluaa mun pärjäävän vielä paremmin ja haluaa tarjota "omaa aikaansa", jotta mä voin opiskella. Ehkä tämä on jokin universumin tarjoama toinen tilaisuus sille viime viikon kiusalliselle junamatkalle Hashimoto-sensein kanssa. Tällä kertaa mä aion tehdä mahdollisimman paljon virheitä, jotta musta tulee vielä parempi!
(Loppupäivitys: sain juuri äsken rasiallisen Muumi-keksejä kuljetettuna kotiovelle! Kay, sveitsiläinen tyttö samasta asuntolasta, oli ostanut purkillisen Muumi-teemaisia keksejä Shinjukusta. Hän halusi tarjota niistä mulle osan, koska hän ajatteli mun pitävän Muumeista. Se oli kauniisti ajateltu! Ja ne oli vielä niitä, joita on aina lasten synttäreillä. Niitä kuivia, Muumi-hahmojen mallisia, pelkästään jonkunlaisesta keksitaikinasta tehtyjä keksejä. Ne on niin tylsän makuisia ja juuri sen takia ihan parhaita!)
Japanese Breakfast - Soft Sounds from Another Planet.
En pysty lopettamaan sen kuuntelua. Olen rakastunut tuohon levyyn. Se on huikea. Kuunnelkaa!
----------------------------------------------------------------
Viime lauantain sento Linan seurassa oli mukavaa. Olin iloinen nähdessäni Linan ja voidessani jutella hänen kanssaan. Olo oli hyvin rentoutunut kylpemisen jälkeen. Totaalinen rentoutus teki hyvää mun keholle. Vaikka mä venyttelen ja joogaan lähes joka arki-ilta, kaikki istuminen silti tuntuu kehossa epämääräisinä jäykkyyksinä. Nukuin lauantain ja sunnuntain välisen yön kuin tukki. Se oli loistavaa.
Sunnuntaina jatkoin lauantaina aloitettua laiskottelua. Starbucksilla on nyt uudet joulun erikoisjuomat, jotka käytiin Caitin kanssa kokeilemassa. Samalla myös poikettiin syömään Mos-Burgeriin, mikä oli todella mukavaa vaihtelua. Tämä kaikki siis tapahtui suurin piirtein lounas aikaan. Ajoissa iltapäivällä me tultiinkin jo takaisin asuntolalle ja mä upposin jälleen animen ihmeelliseen maailmaan muutamaksi tunniksi.
Opiskelin mä sentään jotain sunnuntainakin. Kertasin adjektiiveja ja edellisviikon aiheita, koska meillä oli siitä koe tällä viikolla tiistaina. Opiskelin myös seuraavia kappaleita hieman etukäteen. Se helpottaa mua tunneilla, jos mä tiedän etukäteen suurinpiirtein, mitä kielioppia tullaan opiskelemaan.
Alkuviikko puolestaan on ollut hyvin tavallinen.
Alkuviikon järisyttävät tapahtumat top. 4:
1. Nakashima-sensei sanoi, että hän tykkää meidän luokasta.
2. Hashimoto-sensei on käynyt viikonlopun aikana leikkauttamassa hiuksensa lyhyemmiksi.
3. Me alettiin opiskella kanjeja.
Eli toisin sanoen maanantai ja tiistai olivat aika tylsiä. Tylsällä tarkoitan, ettei mitään erikoista tapahtunut. Sekin oli oikeastaan mukavaa. Suurin mysteeri molempina päivinä oli se, mitä söisin lounaaksi. Sekin pohdinta oli vähän turhaa, koska se päättyy aina joka tapauksessa onigireihin. Mutta huijaan vähän itseäni.
Kanjien opiskelu me aloitettiin tiistaina. Olen hieman hämilläni kanjeista. Mä en ihan ymmärrä, miten niitä kuuluisi lukea ja mistä mun kuuluisi tietää, miten niitä luetaan, mutta se paranee varmastikin ajan sekä uusien kanjien kanssa. Toistaiseksi tiedän kanjeista vain numerot 1-10, sata, tuhat sekä muutaman hassun tavun. Mutta yleisestä täällä vallitsevasta mielipiteestä poiketen, mä ainakin vielä toistaiseksi tykkään kanjeista. Kanjien kirjoittaminen on kuin tekisi pieniä, kauniita piirtustuksia, jotka tarkoittavat erilaisia asioita. Se on mun mielestä hauskaa.
Tänään oli sentään vähän jotain häppeninkiä.
Mulla oli tänään taas koulun jälkeen ääntämystesti. Ääntämystesteissä pitää siis parin kanssa lausua muutama ulkoa opeteltu lause niin hyvin kuin vain osaa ihan kuin me käytäisiin kolmen-neljän lauseen keskustelu. Opettaja kuuntelee meidän aksenttia, intonaatiota sekä ääntämystä ja antaa sen perusteella arvosanan. Älkää kysykö, mitä mä sain arvosanaksi. Mä en osaa tulkita sitä lappua, johonka opettaja ne kirjoittaa.
Mun pari sai ensin palautteen ja myös lähti ennen mua. Mä jäin Saito-sensein kanssa kahdestaan luokkaan kuuntelemaan mun palautetta. Olin tyytyväinen korjauksiin, joita sain, vaikkakin tiesin ne jo etukäteen. Kuulin itsekin testin aikana, mitä asioita mun pitää korjata. Kun olin saanut korjaukset sekä palautelappuni takaisin, ajattelin testin olevan valmis ja voivani vain häippästä kotiin. Saito-sensei kuitenkin torppasi mut niille sijoilleni, ennen kuin pääsin liikahtamaankaan.
"Do you mind if I speak English with you for a moment?"
Mä vähän säikähdin. Tuo lause tuli hyvin vakavalla äänensävyllä. Miksi hän haluaa puhua mun kanssa kahdestaan tyhjässä luokkahuoneessa?
"Are you feeling okay? Do you understand the classes? Do you have any sort of difficulties with writing or grammar or speaking...?"
Mä vannon, että näin kuinka sädekehä ja siivet yhtäkkiä vaan ilmestyi Saito-senseille.Vakava äänensävy oli tipotiessään ja hän hymyili mulle kuin mä olisin ollut sateeseen jätetty kissanpentu.
Istuin pari minuuttia ihan hiljaa, kunnes kiusallisesti kysyin, voinko mä vastata hänelle englanniksi. Hän oli mun kysymyksestä yhtä hämillään, kuin mä olin hänen kysymyksistään. Mulla kesti hetki tajuta: okei, mä pidän siis mini-terapiasessiota opiskelusta Saito-sensein kanssa keskiviikko iltana. No mutta miksikäs ei?
Yhteisen keskustelumme jälkeen päädyimme siihen tulokseen, että mulla menee ihan hyvin. Mun keskustelutaidot vaan vaatisi vielä harjoittelua, koska mun aivot panikoi heti, kun mun tarvitsisi puhua. Yksinäni mä pystyn puhumaan ilman liikoja ongelmia. Silloin mä tiedän, mistä asioista mä pystyn käymään keskustelua ja tiedän, mitä vastaan. Mutta toisen ihmisen kanssa se on hankalaa, koska mä en tiedä, mitä ne aikoo kysyä ja sitten mä unohdan kaiken. Myöskin koska olen vielä hidas vastaamaan, se hermostuttaa mua vielä enemmän.
Ilmeisesti siis ensi viikolla mulla tulee olemaan joku tai joitain spesiaali opiskeluhetkiä Saito-sensein kanssa, joidenka aikana me vain keskustellaan. Olen iloinen siitä! Olen myös liikuttunut hänen huolenpidostaan. Tunnen oloni välitetyksi, kun hän halusi tietää, miten mun opiskelut sujuu. Mukavaa, että hän haluaa mun pärjäävän vielä paremmin ja haluaa tarjota "omaa aikaansa", jotta mä voin opiskella. Ehkä tämä on jokin universumin tarjoama toinen tilaisuus sille viime viikon kiusalliselle junamatkalle Hashimoto-sensein kanssa. Tällä kertaa mä aion tehdä mahdollisimman paljon virheitä, jotta musta tulee vielä parempi!
(Loppupäivitys: sain juuri äsken rasiallisen Muumi-keksejä kuljetettuna kotiovelle! Kay, sveitsiläinen tyttö samasta asuntolasta, oli ostanut purkillisen Muumi-teemaisia keksejä Shinjukusta. Hän halusi tarjota niistä mulle osan, koska hän ajatteli mun pitävän Muumeista. Se oli kauniisti ajateltu! Ja ne oli vielä niitä, joita on aina lasten synttäreillä. Niitä kuivia, Muumi-hahmojen mallisia, pelkästään jonkunlaisesta keksitaikinasta tehtyjä keksejä. Ne on niin tylsän makuisia ja juuri sen takia ihan parhaita!)
Kommentit
Lähetä kommentti