17. lokakuuta 2018

Huh. Siis huh.

Se kuvaa mun olotilaa aika loistavasti. Huh.

Mun piti tänään mennä käymään aikidotreeneissä ensimmäistä kertaa, mutta jouduin luopumaan tästä suunnitelmasta hyvin nopeasti. Mä en yksinkertaisesti ehtinyt.

Niin paljon uusia sanoja! Niin paljon kielioppia! Niin monta testiä!

Ja sitten mä en päässyt mun tiistain* hiragana-testistä läpi, koska mun hiraganat ei olleet tarpeeksi kauniita. Mä osasin kyllä joka ikisen. Jokainen hiragana jetsulleen oikeassa paikassa. Ei yhtään virhettä. Paitsi mun käsialassa.

Se mua kismittääkin! Mun mielestä mun hiraganoista sai hyvin selvää ja se oli jo aika hyvä suoritus. Eikä ne nyt mitenkään rumia ollut. Siis yhä edelleenkin vain omasta mielestäni. Parempi tietty korjata virheet tässä kohtaa kuin vuosien päästä.

Mä uusin hiraganat huomenna koulun jälkeen. Tänään mä olen harjoitellut mun hiraganoista mahdollisimman kauniita. Tavoite on, että mun paperia tarkistava sensei alkaisi itkeä, koska ne on upeimmat hiraganat, mitä hän on ikinä nähnyt! Se lienee vain toive, mutta tavoitteet täytyy olla korkealla. I gotta work for my success! Sekin tietty riittäisi, jos ne olisi edes sen verran nätit, että niillä pääsisi läpi.

Tänään meillä oli katakanat testissä. Saapa nyt nähdä kuinka niiden kanssa käy. Mua kiukuttaa jo etukäteen, koska en keskittynyt mun katakana-testissäkään käsialan kauniuteen. Mä tiedän, ettei siinä ole yhtään virhettä katakanojen puolesta. Ne on kaikki oikein. Ne aiheutti mulle päänvaivaa ja eilen todella pitkän illan, mutta mä opiskelin ne hyvin! Voin taata, ettei yhtään virhettä. Vain se hitsin käsiala...

Tässä kaikille kultaakin arvokkaampi vinkki: Kirjoittakaa japania kauniisti!

Huomenna meillä on sanastosta testi. Aiheena on erilaisia tavaroita ja niiden nimiä, esim. sanakirja, sanomalehti, laukku jne. Ylihuomenna meillä on taas sanastotesti erilaisista paikoista, esim. koulu, huone, aula jne. Toivottavasti siinä ei arvostella myös käsialaa.. En uskalla ottaa riskiä. Yhä edelleen senseitä kauneudellaan itkettävät hiraganat ja katakanat käyttöön!

On ollut vähän omituista parin vuoden tauon jälkeen tehdä kokeita. Ihan jännittää joka kerta, kun testi alkaa. Nämä ovat vielä olleet vain tällaisia pikkuisia kymmenen/viidentoista minuutin testejä. Meillä on puolessa välissä tätä lukukautta tulossa isompi koe (mid-term exam) ja lukukauden päätteeksi iso koe (final exam).

Joku sanoi, että yksi lukukausi (=kolme kuukautta) KCP:llä vastaa yliopiston 1-2 vuotta japanin opiskelua. Mä uskon sen. Mä todella uskon sen ja saan myös tuntea sen nahoissani sekä aivoissani. Mulla ei ole varmaan koskaan ollut selkä kipeä ja jumissa opiskelun takia. Nyt on! Asioita käydään läpi reippaalla tahdilla ja tunnit on todella intensiivisiä, joten työpöydän ääressä tulee istuttua aika paljon tuntien ulkopuolellakin. Myöskin joka kerta tunnilta päästyä tuntuu, kuin kaikki aivotoiminta olisi totaalisen pysähtynyt. Ei yhtään ajatusta risteile mihinkään suuntaan. Ehkä sen voi kokea tietynlaisena meditatiivisena olotilana...?

Vaikka työmäärä on aikamoinen ja testien määrä jopa stressaava, tämä on aika hauskaa! Onpa hauska opiskella. Tuntee saavuttavansa jotain, kun ymmärtää uuden asian tai muistaa yhden uuden sanan. Se uusi, oivallettu asia vaan tuppaa myös häviämään mielestä heti, kun sitä ei ajattele. Mutta ajatus kerrallaan. Vähän hopuuttaen, jotta ei ihan jää jälkeen muista, mutta ajatus kerrallaan!




*Niin, se hiragana-testi olikin tiistaina. Mä luulin, että se olisi ollut jo maanantaina, mutta sainpahan yhden lisäpäivän opiskella! Vaikka ei se näköjään auttanut paljoakaan... -.-''