23. lokakuuta 2018

Tänä viikonloppuna on tapahtunut paljon. Mulla on paljon päivitettävää teille!

Ensiksi haluan teitä päivittää testitilanteesta. Mä tosiaan uusin mun hiragana-testin viime viikolla ja pääsin läpi! Sain huomautuksen mun ta-tavun kirjoitustyylistä, mutta pääsin läpi. Katakanat pääsin kirkkaasti läpi ilman yhtään virhepistettä! Perjantain sanastotestissä mulla oli kaksi virhettä. Toinen oli vain yhden tavun pienen pieni kirjoitusvirhe ja toinen oli ihan kokonaan unohdettu sana. Viime torstain sanastotestiä ei ole vielä palautettu. Myös sain selville viime perjantaina, että viime viikon testit eivät vaikuta loppuarvosanaan. Mukavaa, että ne meni silti kohtuullisen hyvin!

Lauantaina mun oli tarkoitus mennä nyt ensimmäistä kertaa Japaniin tuloni jälkeen treenaamaan aikidoa mun aikidoystävän Linan kanssa, johon olen tutustunut Nellin ja Ilpon kautta. Ideana oli ensin treenata yhdessä ja sitten käydä lounaalla. Kaikki meni ihan hyvin aamulla. Mä lähdin hyvssä ajoin, löysin tieni Hombu Dojolle ja löysin pienen etsinnän jälkeen jopa naisten pukuhuoneenkin, kun olin unohtanut, missä se sijaitsi. Puin keikogin* päälle ja kumarruin ottamaan hakaman mun repusta.

Hetkinen. Hakama?

Missä se on? Miksen mä löydä mun hakamaa?

Samassa mun mieleen välähti kuva: mun hakama siististi viikattuna mun vaaterekin uumenissa piilossa. Mä olin unohtanut pakata mun hakaman! 

Jos kyseessä olisi ollut beginners class, mä olisin vaan laittanut keikogin päälle ja käyttänyt mun kaikki näyttelijän lahjani totaalisen aloittelijan esittämiseen. Mutta mä olin menossa regular classille...

Sitten mun mieleen juolahti uusi kuva siitä, kuinka mut potkitaan ulos harjoituksista ja mä pää painuksissa raahustan takaisin naisten pukuhuoneelle miettien kehtaanko enää ikinä mennä kyseisen sensein treeniin. Na-ah! Mä en halunnut ottaa riskiä. Kiitos tämän mielikuvan mä kai jotenkin aloin vähän panikoida ja vaan pakkasin tavarat takaisin kassiin, vaihdoin siviilit päälle ja häivyin Hombulta läheiseen 7/11 -kauppaan lähettämään Linalle pahoitteluviestejä mun sössimisestä.

Pieni selonteko epäaikidokoille selventämään tämän mielikuvan syntymisen ja miksi mä säikähdin sitä: 

Suomessa alle 3. kyun (eli vyöarvon) omaavat treenaajat eivät käytä hakamaa. Oli kyseessä mies tai nainen. Vasta 3. kyusta eteenpäin saa käyttää hakamaa. Hombu Dojolla Japanissa vain miehet toimivat näin. Naisten tulisi käyttää hakamaa alusta asti, sillä pelkkä keikogi päällä nainen on vähän kuin alusvaatteisillaan. 

Toiseksi mä ajattelin, että ehkei mun annettaisi osallistua regular-treeniin, jos mä näyttäisin aloittelijalta. Mitä jos sensei vain heittäisi mut ulos harjoitussalista ja mun käskettäisiin tulla takaisin vasta seuraaviin aloittelijoiden treeneihin? Tästä mä en tiedä, kuinka todenperäinen ajatus tämä on. Se oli vain hetkessä mieleen juolahtanut onneton tunne. Mä en tiedä, olisiko mut poistettu harjoitussalista, koska se oli edistyneempi treeni eikä aloittelijoiden. En kuitenkaan halunnut kokeilla.

Vietin sitten tunnin kahvia juoden ja croissantia mutustaen 7/11:ssä, ennen kuin menin odottelemaan Linaa, joka oli tulossa treenistä. Siitä jatkoimme yhdessä lounaalle lähellä sijaitsevaan ruokapaikkaan, jota Lina suositteli. Valitettavasti mä en tajunnut katsoa, mikä sen ruokapaikan nimi oli, mutta se oli kohtuullisen edullinen sekä ruoka oli hyvää. Siellä sai koota valmiiksi tehdyistä pienistä ruoka-annoksista oman aterian, mikä oli mun mielestä erittäin hauskaa.

Ruuan jälkeen me käytiin vielä yhdessä kävelyllä lähellä sijaitsevassa Shinjuku Gyoen -puistossa, ennen kuin Linan tarvi jatkaa matkaa. Mä jäin vielä itsekseni käyskentelemään puistoalueelle, koska oli lämmin ja aurinkoinen päivä, ja kävin myös alueella sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli ihana olla luonnon keskellä ja tuoksutella kasvien sekä puiden raikastamaa ilmaa. Se todella rentoutti. Lopulta n. kahden tunnin samoilun jälkeen mun oli lähdettävä takaisin mun asunnolle, koska mua alkoi väsyttää niin hirveästi. 

Juuri kun olin päässyt asunnon ovesta sisään, alkoi sataa kaatamalla. Viime päivinä on melkein joka päivän satanut jonkun verran, mutta se on ollut pientä tihkuttelua, johon ei ole edes tarvittu sateenvarjoa. Eilen kuitenkin satoi niin, että asuntolan sisäpiha meinasi tulvia. Ukkonenkin yritti hieman jyrähdellä ja muutamia välähdyksiäkin näkyi. Keitin itselleni kupin kahvia ja istuin avonaisen ikkunan ääreen ihailemaan Tokion sadetta useaksi tunniksi.

Suosittu lauantain aktiviteetti: puistossa istuskeleminen.

Seuraava tapahtuma yhä kummastuttaa mua. Mä en itse usko, että se on totta. Monellakaan eri tasolla.

Mä lähdin lauantaina illalla klubille Roppongiin Tokion yöelämään. 

Jep, minä. Suvi-mummo lähti klubille!

Mun lempiartisti, Halsey, oli ilmoittanut Instagram-tilillään aiemmin viikolla, että järjestää 1OAK Tokyo -klubilla tapahtuman nimeltä "A Night with Halsey". Ajattelin, että tässä oli tuhannen taalan paikka mulle päästä näkemään kyseinen artisti, joten mä lähdin. Ennen kuin kukaan kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä mun rohkeudesta tai tyhmänrohkeudesta, mä voin tunnustaa, että tätä päätöstä edelsi usean tunnin pohdinta siinä ikkunan äärellä istuskellen, minkä aikana mä vaihdoin suunnitelmaa niin monta kertaa, etten pysynyt enää laskuissa. Lopullinen päätös lähteä tapahtui kuitenkin ihan viime hetkellä.

Eipä Tokion yöelämä ollut yhtään sen kummallisempi kuin Suomenkaan. Ihmisiä vaan oli ihan liian paljon enemmän kuin Suomessa. 1OAK Tokyo oli niin täynnä porukkaa, että liikkuminen oli aika tuskallista. Mutta selkeästi muutama alkoholiannos tekee myös japanilaisista puheliaita, sillä kovin moni tuli puhumaan mun kanssa joko epämääräisesti japania ja englantia sekoittaen tai sitten käyttäen uskollista Google Translateria. Tai sitten en vain vaikuttanut kauhean vaaralliselta siellä ihmisjoukossa yksin jammaillessani. Mä olin odottanut kuulevani edes yhden J-pop kappaleen koko sinä aikana, jona mä olin siellä, mutta ei. Kaikki musiikki oli länsimaista bilepoppia. Joko se liittyi tähän tapahtumaan, tähän klubiin tai sitten J-pop ei vain kuulu Tokiolaisten klubien soittolistalle. En tiedä. 

Mitä tähän itse A Night with Halsey -tapahtumaan tulee.. Mä en halua sanoa, että mä olin pettynyt, koska mä olen vannoutunut Halsey-fani ja olen kiitollinen, että edes pääsin näkemään hänet, mutta hän lauloi kaksi kappaletta koko illan aikana. 

Kaksi. 

Ja niidenkin esitystä odotettiin kauan. Noin kahteen asti yöllä. Joten kyllä, mä olin vähän pettynyt tähän itse tapahtumaan, vaikka se olikin huikeaa kuulla edes ne kaksi kappaletta. Koko reissuun en ole kuitenkaan pettynyt. Mulla oli hauskaa tanssiessani yksinäni sekä japanilaisten kanssa, joten yleisarvosanaksi koko lauantai-illan humputtelusta annan 7,5/10.

Lähdin klubilta kolmen aikaan kotiin ja menin suoraan nukkumaan. Seuraavana aamuna 9:30 mä ponkaisin sängystä, heitin vaatteet päälleni ja lähdin seuraavaan tapahtumaan. Mä olin sopinut lähteväni mun kahden ystävän Caitin ja Kayn kanssa vegaani markkinoille, jotka järjestettiin Yoyogi Parkissa. 

Cait on mun yläkerran naapuri. Hän on Skotlannista. Me tutustuttiin ensimmäisen kerran jo heti lentokentällä Tokioon tulopäivänä. Me vietetään Caitin kanssa aika paljon aikaa yhdessä. Yleensä joko mennään jo kouluun samaa matkaa tai sitten mennään yhdessä ennen tunnin alkua ostamaan onigireja lounaaksi. Mä todella pidän hänestä. Hän on hauska ja meillä on kovin samanlainen ajatusmaailma.

Kay puolestaan on Sveitsistä. Hänen kanssa tutustuin vasta asuntolalla eräänä aamuna heti ensimmäisellä viikolla, kun kävelimme isommalla porukalla yhdessä kouluun. Me ei olla vietetty ihan niin paljon aikaa yhdessä, mutta me ollaan muutaman kerran käyty kirjakaupassa tai lähdetty koulusta kotiin samaa matkaa. Hän tietää paljon asioita. Siis paljon. Hän puhuu varmaan neljää eri kieltä, osaa soittaa varmaan viittä eri soitinta, lukee uskomattomia määriä ja kaiken lisäksi hänellä on vielä huikea pukeutumistyyli. Kay on cool.

Vegaanimarkkinat oli hauskat. Paljon kojuja, erikoisia ruokia sekä ihana puistoalue! Me päädyttiin syömään hampurilaiset eräältä pikkukojulta ja se juustohampurilainen ilman sipulia päätyy mun elämäni TOP 5 -hampurilaislistalle. Se oli niin hyvää. Jopa se vegaanipihvi! Yleensä mä en ole vegaanipihvien ystävä, mutta se oli aivan uskomaton. Olisikohan sen kojun nimi ollut Terra..? Mun täytyy etsiä, onko heillä ravintola jossain päin Tokiota. Haluan mennä sinne!

Vinkki kaikille vegaaneille: Tehkää taustatutkimus eri ravintoloista sekä lihaa, maitoa, kananmunia yms tarkoittavista kanjeista hyvin.

Vegaanius tai edes kasvisruokavalio eivät ole Japanissa kovin yleisiä. Molemmat Cait sekä Kay ovat vegaaneja, joten mä olen kuullut monta tarinaa, kuinka vaikea on löytää mitään oikeasti vegaanille syötäväksi kelpaavaa. Riisipalloihinkin kyllästyy jo parissa viikossa, kun niitä syö koko päivän. Melkein kaikissa ruuissa Japanissa on joko maitoa, kananmunaa tai kalaa. Vaikka jokin ruoka olisi vegaanille sopiva Suomessa, se ei välttämättä ole Japanissa. Monessa ruuassa saattaa olla pohjana kalaliemi. Myös vegaaneille markkinoidut tuotteet kannattaa tarkistaa. 

Markkinoiden jälkeen me jatkettiin matkaa Harajukuun, jossa vaan päämäärättömästi pyörittiin useampi tunti. Käytiin pienissä putiikeissa, Takeshita dorilla, kirpputoreilla sekä vaan ihmeteltiin kävellessämme, miksi aina välillä jossain näkyi ihmisiä sattumanvaraisesti jonottamassa. Se oli hauskaa! Oli kivaa vaan viettää aikaa ihmisten kanssa ja nauttia ihanasta lämpimästä Tokion sunnuntaista tekemällä jotain, millä ei ollut sinänsä mitään suurellisempaa tarkoistusta kuin kuluttaa aikaa. Se tuntui hyvälle. Mulle ei matkaan tarttunut Harajukun koluamisesta muuta kuin yksi kasvi erään sivukujan pienestä kukkakaupasta piristämään mun huonettani. 

Takeshita dori

Ja siinä olikin mun viikonlopun kuulumiset! Maanantai meni vain koulunpenkillä istuen ja yrittäen selviytyä Nakashima-sensein armottomasta tunnista. Aina kun tuntuu, että on opiskellut etukäteen kaiken, mitä voi vain opiskella, hän keksii kyllä jotain, vaikka jonkun sanan tai lauserakenteen, johon ei tiedä vastausta. Se on raivostuttavaa. Joku päivä mä vielä puhun sujuvaa japania ja etsin hänet käsiini ja yllätän hänet! Siihen asti mä vaan yritän muistaa, että kellonaikojen ja verbin väliin tule partikkeli "ni".


*keikogi = harjoittelupuku (aikidossa valkoinen takki, valkoiset housut sekä vyö)