27. lokakuuta 2018
Keskiviikko: Saito-sensei antoi meille aikamoisen läksytyksen. Tunti alkoi ihan normaalisti. Hän laittoi taululle erilaisia kuvia, joissa oli kuvia erilaisista verbeistä (esim. herätä, mennä nukkumaan, tehdä töitä yms). Hän kysyi koko luokalta jotain, mitä mä en ymmärtänyt eikä ilmeisesti kukaan muukaan, koska kukaan ei sanonut mitään. Sitten hän vetäisi kuvat alas taululta ja aloitti.
"このクラスはわるいです。" (= Tämä luokka on huono.)
Ja siitä se jatkui hyvän kymmenen minuuttia.
Lopputulos: Meillä ole käytöstapoja eikä meidän kanssa voi kommunikoida, koska me ei sanota mitään eikä meillä ei ole mitään käytöstapoja.
Se oli jopa vähän pelottavaa. Saito-sensei on aina niin rento ja eläväinen, mutta silloin hän oli vain todella vihainen. Hän ei oikeastaan edes korottanut ääntään, mutta sen näki hänen silmistään, kuinka ärsyyntynyt hän oli. Luojan kiitos, se ei ollut kohdistettu yksittäin vain muhun vaan kaikkiin muihinkin. Läksytyksen jälkeen loppu tunti meni ihan sopuisissa olosuhteissa. Saito-senseikin tyyntyi normaaliksi, rennon iloiseksi itsekseen muutaman kymmenen minuutin jälkeen.
Torstai: Meillä oli ensimmäinen isompi kielioppitesti. Mun mielestä se meni aika hyvin. Se ainakin tuntui mukavalle tehdä. Ei joutunut liikaa pohtimaan, mutta sopivasti. Mä unohdin vain yhden lauseen ja sek oli:
"失礼ですか お名前は。" (= Anteeksi, nimenne?)*
Me ei olla saatu vielä sitä koetta takaisin. Kokeesta pitää saada muistaakseni 75% oikein, jotta pääsee läpi. Toivon, että se meni hyvin enkä tehnyt paljoa kirjoitus- tai huolimattomuusvirheitä. Se on aina ollut mun kompastuskiveni. Mä teen aina pieniä huolimattomuusvirheitä ja se on raivostuttavaa.
Perjantai: Koulussa ei tapahtunut mitään erikoista. Meillä oli hauskaa. Perjantait on aina hauskoja, onhan ne Hashimoto-sensein tunteja!
Hashimoto-sensei ei taaskaan muistanut, mistä mä olen kotoisin. Joka kerta sama taistelu. Hän harvoin kyselee multa mitään. Jos kysytään esim. pankkien aukioloaikoja eri maissa, kaikki muut maat käydään läpi (Kiina, Etelä-Korea, USA, Saksa) paitsi Suomea. Hän katsoo mua sekunnin sadasosan ja arpoo, kehtaako hän kysyä ja sitten nopeasti jatkaa seuraavaan aiheeseen. Mä näen sen tuskailun hänen ilmeestään, kun hän miettii, voiko oppilaalta enää kahden viikon jälkeen kysyä, kuka sä olitkaan. Mun käy häntä ihan sääliksi. En osaa päättää, onko se ärsyttävää vai ihan helpottavaa, ettei hän muista mua. Mutta Hashimoto-sensei sentään tuskailee sitä joka viikko ja se sentään lohduttaa mua.
Perjantaina illalla mä menin Caitin kanssa Ikebukurossa sijaitsevaan vegaaniravintolaan. Sinne joutui kävelemään jonkun matkaa, enkä mä enää löytäisi sinne, jos mun pitäisi yksin etsiä kyseinen ravintola, mutta se oli sen arvoista. Niin hyvää ruokaa ja niin kaunis sisustus! Tuntui todella hyvälle syödä kunnolla kasviksia. Vaikka mä ostan sekä syön joka viikko aika paljon hedelmiä ja yritän vaihdella, mitä hedelmiä ostan, jotta saan mahdollisimman paljon eri vitamiineja, silti jotenkin kaipasin jo parin viikon jälkeen ihan tavallista salaatinlehteä. Mä syön päivisin aika pitkälti riisiä ja nuudeleita yhdistettynä erilaisiin lihan kappaleisiin sekä maissiin.
Lauantai: Mä heräsin tänään aamulla 7:30 ja kirosin itseäni. Miksi mä olin ilmoittautunut Cultural Class -luennolle, jonka aiheena on "Japanese psychology and religion"? Vaikka aihe kiinnostaa mua valtavasti, mä olisin vain halunnut kääntää kylkeä. Kiroten itseäni ja kaikkea mikä sattui mun tielleni aamulla mä selvisin kouluun asti.
Loppujen lopuksi olen ihan iloinen, että heräsin sille luennolle. Se oli aika hyvä, vaikka ehkä noin puolet asioista olikin sellaisia, mitkä mä tiesin jo entuudestaan. Me käsiteltiin myös aika paljon yhteiskuntaa, joka tietysti on tiiviisti yhteydessä siinä osallisena oleviin ihmisiin. Oli hauska huomata, kuinka paljon oikeastaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisissä on samankaltaisuutta japanilaisen yhteiskunnan sekä ihmisten kanssa.
Jos lukijakunnassa on kiinnostusta, mä voin yrittää kirjoittaa luennosta oman blogipostauksen. Siis sen perusteella, mitä mä muistan, koska unohdin penaalin Tokion kotiini enkä voinut tehdä muistiinpanoja. Tähän en kuitenkaan ala raapustamaan luennosta enempää, sillä mulla on ilouutisia!
Mä vihdoin pääsin Hombulle aikidotreeneihin!
Jee!
Tuntui niin ihanalle olla taas tatamilla. Ihan kuin olisi ollut kotona. Tosin kotidojolla ei ole niin kuuma kuin Hombulla. Meinasin tukehtua sinne treenisaliin puolessa välissä treeniä. Lupasin itselleni palkinnoksi, että menen Hombun jääkylmään suihkuun, jos selviän treenin loppuun asti (siellä ei tule lämmintä vettä pukuhuoneisiin.) Selvisin urheasti!
Treeni oli siis klo 17:30-18:30 ja Sugawara-sensein vetämä. Teemana ushirowasa ryotedori. Mitä senseihin tulee, en tiedä, oliko hän mitenkään erikoinen. Ei ehkä ihan mun ihanneaikidoa, muttei hänessä mitään vikaakaan ollut. Hän teki mun mielestä vähän tylsän oloista aikidoa, mutta sehän on vain mun mielipide ja riippuu täysin katsojasta. Mä tein hänen kanssaan yhtä tekniikkaa pari kertaa ja mulla oli hänen kanssaan tehdessä sellainen olo, että kumpikohan tässä nyt tekee tätä tekniikkaa. Ukena mä jotenkin jouduin ehkä "heittämään itse itseäni" hieman liikaa.
Mun parilla puolestaan ei ollut mitään ongelmia heittää mua! Me tehtiin koko tunti saman parin kanssa ja mun parina oli vanhempi japanilainen herra. Hänen kanssaan ei mähmitty. Mun oli liikuttava halusin tai en ja hän myös liikutti mua kovin määrätietoisesti, mutta pehmeästi. Tosin jos en väistänyt, ei voinut mitään. Muutaman kerran sain vahingossa läpsäisyn päin kasvoja, kun olin aavistuksen liian hidas.
Treenin lopuksi tehtiin vielä ushirowaza ryotedori jiyuwazaa. Siitähän hän vasta innostui. Sitten ruvettiin tekemään kovia ukemeja. Tai siis mä tein ja hän heitti. Mä olin heti mukana. Hänellä oli selkeästi hauskaa ja mulla oli hauskaa hyökätä ja "leikkiä" hänen kanssaan jiyuwazan tiimellyksessä. Harmi vain, että me jouduttiin lopettamaan heti, kun päästiin vauhtiin.
Mä myös luulin koko ajan yhdessä treenatessa lukuunottamatta jyuwaza osuutta, että häntä vähän kismitti olla mun parina. Hän välillä murahteli sen oloisesti, että mä en nyt ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä olen tekemässä. Ei sen puoleen, ettäkö se välttämättä olisi ollut väärä oletuskaan. Oli mulla sentään haisu ja yritystä, mutta ehkei ihan kaikkein kauneinta aikidoa, mitä maa päällään kanttaa.
Olin kuitenkin väärässä. Treenin jälkeen hän tuli juttelemaan mulle. Kyseli, mistä mä olen ja kenen kanssa mä olen Japanissa. Lopuksi hän vielä sanoi jopa kaksi kertaa, että mä tein kuulemma todella hyvin. Ansaitsin jopa pienen hymynkareen. Kiittelin häntä kovasti. Hänen sanat teki mut kovin iloiseksi. Ehkä se lopun jyuwaza sai hänet muuttamaan mieltään. En mä ollutkaan ihan täysin tyhjäpäinen!! Saatoin onnellisena palata sen itselleni lupaamaan jääkylmän suihkun jälkeen kotiin.
*Haluan huomauttaa, että mä en todella osaa vielä lukea tai kirjoittaa kanjeja eli noita laatikkomaisia, monimutkaisia raapustuksia, esim 先生、学生、大学。(= sensei, opiskelija, yliopisto). Hiraganoja osaan jo lukea, vaikka se vaatii pienen hetken. Tämä mun näppäimistöasetus luo ne tuohon itsestään ja mä yritän kuumeisesti tarkistaa niitä teille eri sanastoista, jotta en vahingossa kirjoita jotain ihan eri asiaa, mitä tarkoitan. Me ei olla vielä opiskeltu kanjeja. Ehkä joku päivä mä osaan lukea kanjeja sujuvasti. Toivon ainakin!
"このクラスはわるいです。" (= Tämä luokka on huono.)
Ja siitä se jatkui hyvän kymmenen minuuttia.
Lopputulos: Meillä ole käytöstapoja eikä meidän kanssa voi kommunikoida, koska me ei sanota mitään eikä meillä ei ole mitään käytöstapoja.
Se oli jopa vähän pelottavaa. Saito-sensei on aina niin rento ja eläväinen, mutta silloin hän oli vain todella vihainen. Hän ei oikeastaan edes korottanut ääntään, mutta sen näki hänen silmistään, kuinka ärsyyntynyt hän oli. Luojan kiitos, se ei ollut kohdistettu yksittäin vain muhun vaan kaikkiin muihinkin. Läksytyksen jälkeen loppu tunti meni ihan sopuisissa olosuhteissa. Saito-senseikin tyyntyi normaaliksi, rennon iloiseksi itsekseen muutaman kymmenen minuutin jälkeen.
Torstai: Meillä oli ensimmäinen isompi kielioppitesti. Mun mielestä se meni aika hyvin. Se ainakin tuntui mukavalle tehdä. Ei joutunut liikaa pohtimaan, mutta sopivasti. Mä unohdin vain yhden lauseen ja sek oli:
"失礼ですか お名前は。" (= Anteeksi, nimenne?)*
Me ei olla saatu vielä sitä koetta takaisin. Kokeesta pitää saada muistaakseni 75% oikein, jotta pääsee läpi. Toivon, että se meni hyvin enkä tehnyt paljoa kirjoitus- tai huolimattomuusvirheitä. Se on aina ollut mun kompastuskiveni. Mä teen aina pieniä huolimattomuusvirheitä ja se on raivostuttavaa.
Perjantai: Koulussa ei tapahtunut mitään erikoista. Meillä oli hauskaa. Perjantait on aina hauskoja, onhan ne Hashimoto-sensein tunteja!
Hashimoto-sensei ei taaskaan muistanut, mistä mä olen kotoisin. Joka kerta sama taistelu. Hän harvoin kyselee multa mitään. Jos kysytään esim. pankkien aukioloaikoja eri maissa, kaikki muut maat käydään läpi (Kiina, Etelä-Korea, USA, Saksa) paitsi Suomea. Hän katsoo mua sekunnin sadasosan ja arpoo, kehtaako hän kysyä ja sitten nopeasti jatkaa seuraavaan aiheeseen. Mä näen sen tuskailun hänen ilmeestään, kun hän miettii, voiko oppilaalta enää kahden viikon jälkeen kysyä, kuka sä olitkaan. Mun käy häntä ihan sääliksi. En osaa päättää, onko se ärsyttävää vai ihan helpottavaa, ettei hän muista mua. Mutta Hashimoto-sensei sentään tuskailee sitä joka viikko ja se sentään lohduttaa mua.
Perjantaina illalla mä menin Caitin kanssa Ikebukurossa sijaitsevaan vegaaniravintolaan. Sinne joutui kävelemään jonkun matkaa, enkä mä enää löytäisi sinne, jos mun pitäisi yksin etsiä kyseinen ravintola, mutta se oli sen arvoista. Niin hyvää ruokaa ja niin kaunis sisustus! Tuntui todella hyvälle syödä kunnolla kasviksia. Vaikka mä ostan sekä syön joka viikko aika paljon hedelmiä ja yritän vaihdella, mitä hedelmiä ostan, jotta saan mahdollisimman paljon eri vitamiineja, silti jotenkin kaipasin jo parin viikon jälkeen ihan tavallista salaatinlehteä. Mä syön päivisin aika pitkälti riisiä ja nuudeleita yhdistettynä erilaisiin lihan kappaleisiin sekä maissiin.
Lauantai: Mä heräsin tänään aamulla 7:30 ja kirosin itseäni. Miksi mä olin ilmoittautunut Cultural Class -luennolle, jonka aiheena on "Japanese psychology and religion"? Vaikka aihe kiinnostaa mua valtavasti, mä olisin vain halunnut kääntää kylkeä. Kiroten itseäni ja kaikkea mikä sattui mun tielleni aamulla mä selvisin kouluun asti.
Loppujen lopuksi olen ihan iloinen, että heräsin sille luennolle. Se oli aika hyvä, vaikka ehkä noin puolet asioista olikin sellaisia, mitkä mä tiesin jo entuudestaan. Me käsiteltiin myös aika paljon yhteiskuntaa, joka tietysti on tiiviisti yhteydessä siinä osallisena oleviin ihmisiin. Oli hauska huomata, kuinka paljon oikeastaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisissä on samankaltaisuutta japanilaisen yhteiskunnan sekä ihmisten kanssa.
Jos lukijakunnassa on kiinnostusta, mä voin yrittää kirjoittaa luennosta oman blogipostauksen. Siis sen perusteella, mitä mä muistan, koska unohdin penaalin Tokion kotiini enkä voinut tehdä muistiinpanoja. Tähän en kuitenkaan ala raapustamaan luennosta enempää, sillä mulla on ilouutisia!
Mä vihdoin pääsin Hombulle aikidotreeneihin!
Jee!
Tuntui niin ihanalle olla taas tatamilla. Ihan kuin olisi ollut kotona. Tosin kotidojolla ei ole niin kuuma kuin Hombulla. Meinasin tukehtua sinne treenisaliin puolessa välissä treeniä. Lupasin itselleni palkinnoksi, että menen Hombun jääkylmään suihkuun, jos selviän treenin loppuun asti (siellä ei tule lämmintä vettä pukuhuoneisiin.) Selvisin urheasti!
Treeni oli siis klo 17:30-18:30 ja Sugawara-sensein vetämä. Teemana ushirowasa ryotedori. Mitä senseihin tulee, en tiedä, oliko hän mitenkään erikoinen. Ei ehkä ihan mun ihanneaikidoa, muttei hänessä mitään vikaakaan ollut. Hän teki mun mielestä vähän tylsän oloista aikidoa, mutta sehän on vain mun mielipide ja riippuu täysin katsojasta. Mä tein hänen kanssaan yhtä tekniikkaa pari kertaa ja mulla oli hänen kanssaan tehdessä sellainen olo, että kumpikohan tässä nyt tekee tätä tekniikkaa. Ukena mä jotenkin jouduin ehkä "heittämään itse itseäni" hieman liikaa.
Mun parilla puolestaan ei ollut mitään ongelmia heittää mua! Me tehtiin koko tunti saman parin kanssa ja mun parina oli vanhempi japanilainen herra. Hänen kanssaan ei mähmitty. Mun oli liikuttava halusin tai en ja hän myös liikutti mua kovin määrätietoisesti, mutta pehmeästi. Tosin jos en väistänyt, ei voinut mitään. Muutaman kerran sain vahingossa läpsäisyn päin kasvoja, kun olin aavistuksen liian hidas.
Treenin lopuksi tehtiin vielä ushirowaza ryotedori jiyuwazaa. Siitähän hän vasta innostui. Sitten ruvettiin tekemään kovia ukemeja. Tai siis mä tein ja hän heitti. Mä olin heti mukana. Hänellä oli selkeästi hauskaa ja mulla oli hauskaa hyökätä ja "leikkiä" hänen kanssaan jiyuwazan tiimellyksessä. Harmi vain, että me jouduttiin lopettamaan heti, kun päästiin vauhtiin.
Mä myös luulin koko ajan yhdessä treenatessa lukuunottamatta jyuwaza osuutta, että häntä vähän kismitti olla mun parina. Hän välillä murahteli sen oloisesti, että mä en nyt ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä olen tekemässä. Ei sen puoleen, ettäkö se välttämättä olisi ollut väärä oletuskaan. Oli mulla sentään haisu ja yritystä, mutta ehkei ihan kaikkein kauneinta aikidoa, mitä maa päällään kanttaa.
Olin kuitenkin väärässä. Treenin jälkeen hän tuli juttelemaan mulle. Kyseli, mistä mä olen ja kenen kanssa mä olen Japanissa. Lopuksi hän vielä sanoi jopa kaksi kertaa, että mä tein kuulemma todella hyvin. Ansaitsin jopa pienen hymynkareen. Kiittelin häntä kovasti. Hänen sanat teki mut kovin iloiseksi. Ehkä se lopun jyuwaza sai hänet muuttamaan mieltään. En mä ollutkaan ihan täysin tyhjäpäinen!! Saatoin onnellisena palata sen itselleni lupaamaan jääkylmän suihkun jälkeen kotiin.
*Haluan huomauttaa, että mä en todella osaa vielä lukea tai kirjoittaa kanjeja eli noita laatikkomaisia, monimutkaisia raapustuksia, esim 先生、学生、大学。(= sensei, opiskelija, yliopisto). Hiraganoja osaan jo lukea, vaikka se vaatii pienen hetken. Tämä mun näppäimistöasetus luo ne tuohon itsestään ja mä yritän kuumeisesti tarkistaa niitä teille eri sanastoista, jotta en vahingossa kirjoita jotain ihan eri asiaa, mitä tarkoitan. Me ei olla vielä opiskeltu kanjeja. Ehkä joku päivä mä osaan lukea kanjeja sujuvasti. Toivon ainakin!
Jee, että oot pääsy treenaamaan aikidoa! 😊😊😊 Ja mä ainakin mielellään lukisin siitä luennosta!
VastaaPoistaMäkin lukisin mielelläni luennosta��..
VastaaPoista