30. lokakuuta 2018
Ensiksi pari ilmoitusluontoista asiaa:
1. Mun blogin kommentointi asetukset on nyt muutettu niin, että kuka tahansa pystyy kommentoimaan tähän blogiin, vaikkei olisi Google-tiliä.
2. Korjaus blogitekstiin 23. lokakuuta 2018: Hombu dojolla miehet käyttävät hakamaa vasta 1. danista (eli ensimmäisestä mustan vyön arvosta) alkaen, vaikka mä sanoin, että miehet käyttävät hakamaa jo 3. kyusta. Kiitos Ilpo korjauksesta!
------------------------------------------------------------------------
Tämän viikon soittolista:
Led Zeppelin - Immigrant Song
BTS - IDOL
Charlie Cunningham - Minimum
------------------------------------------------------------------------
Sunnuntaina mä kävin shoppailemassa! Mun oli pakko lähteä ostamaan itselleni hiusharjaa, koska mun tukka alkoi olla sellaisessa tilassa, etten mä enää pystynyt elämään sen kanssa. Mä olin unohtanut koko hiusharjan olemassa olon Suomesta lähtiessäni. Mulla on ollut vuoden verran lyhyt tukka ja sitä ei ole tarvinnut harjata muuten kuin omaksi ilokseen. Se ei koskaan mennyt takkuun. Nyt mun tukka alkaa olla jo sen verran pitkä, että se itseasiassa menee takkuun. Olin elävä mörrimöykky.
Koska mun oli joka tapauksessa pakko poistua mun hobitin kolosta ihmisten ilmoille, ajattelin, miksen lähtisi ihan huvikseni oikein shoppailemaan. Se tekee hiusharjan ostamisesta mieluisampaa. Lähdin siis Takeshita dorille Harajukuun.
Siellä oli ihmisiä.
Todella. Paljon. Ihmisiä.
Takeshita dorilla on tietysti aina paljon ihmisiä, mutta sunnuntaina tuntui olevan vielä enemmän kuin aiemmin. Mä en tiedä, johtuiko se tulevasta Halloweenista vai oliko vain sattumalta kaikki ihmiset sattuneet ulos samana päivänä. Se tuntui kuin olisi vapaaehtoisesti tippunut voimakkaana virtaavaan koskeen, josta vaan yrittää epätoivoisesti uida pois tai edes tarttua johonkin kiinteään ja paikallaan pysyvään.
Kovan työn jälkeen mä sain lopulta hiusharjan, jota kaipasinkin! Lisäksi jopa ostin hiuspannan, kahdet housut sekä kaksi neulepaitaa. Nyt odotan enää kelejä, jolloin voisi käyttää neulepaitoja. Tokiossahan on siis yhä kuuma. Täällä ei ole tietoakaan talvesta saatikka edes syksystä. Joka päivä lämpötila lähentelee +20 celsius astetta. Mä en todella voi käyttää neulepaitoja tai mä kuolisin lämpöhalvaukseen.
Iltapäivällä shoppailuni jälkeen tapasin Caitin Ikebukuron metroasemalla ja me mentiin yhdessä kahville. Ikebukurossa oli meneillään jokin "kokoontuminen", tapahtuma tai vain Halloween, koska suurin osa ihmisistä oli pukeutunut eri animesarjojen ja -elokuvien hahmoiksi. Otettiin kahvit mukaan, istuttiin pienelle puistokujalle katselemaan ohi käveleviä hahmoja ja puhuttiin opiskelusta, Skotlannista, Suomesta, ihmisistä ja kahvista. Se oli mukavaa.
Maanantai oli ihan normaali päivä. Meillä oli kuuntelu/sanelutesti oppitunnin aluksi, mutta meille oli vastaukset annettu jo etukäteen, joten se oli helppo. Tunnilla me opiskeltiin verbejä, kuten antaa lahja tai saada lahja. Tai soittaa puhelu ja vastaanottaa puhelu.
Maanantai oli ihan normaali...
Lukunottamatta yhtä hieman hämmentävää keskustelua huulipunasta Tanaka-sanin kanssa.
Tanaka-san on se henkilö, joka koordinoi kaikkia opiskelijoita ja heidän asioita. Hän ei ole opettaja, mutta hän hoitaa mm. uusien opiskelijoiden informointia. Jos mä joutuisin putkaan, Tanaka-san olisi se henkilö, joka hoitaisi mut ulos sieltä. Hän on se, kenen kanssa lähetin sähköposteja ja sovin asioista, ennen tuloani KCP:lle. Hän on siis jonkin sortin hieman isompi pomo, muttei se kaikkein suurin pomo. Ja hänen kanssaan mä "keskustelin" huulipunasta.
Tilanne meni siis näin:
Mä ja Cait oltiin tulossa lounastauolta takaisin kouluun valmiina menossa oppitunnille. Tanaka-san tuli meitä vastaan koulun aulassa ja me tervehdittiin häntä. Me oltiin jo menossa ohi ja puhuttiin keskenämme, kun hän yhtäkkiä pysähtyi ja kutsui mua nimeltä.
"スーヴィーさん！" (Mun nimi katakanoilla kirjoitettuna)
Sitten tuli sepustus japaniksi, jota en oikeastaan ymmärtänyt paitsi käsieleistä päätellen, että hän puhui mun huulipunasta. Nielaisin. Mun huulipuna valinta oli rusehtavan tummanpunainen. Mä olin aamulla ajatellut päätöstä tehdessäni, onkohan se liian radikaali väri kouluun. Nyt saisin sitten kuulla kunniani...
"Your lipstick is new, right?"
Tanaka-san vaihtoi englantiin, koska näki, etten mä ymmärtänyt.
"はい、そうです！It's new."
Totuus on, ettei se oikeastaan ollut täysin uusi tai juuri ostettu, mutta mulla ei ollut aiemmin ollut sitä koulussa tai edes Japanissa ollessani, joten ajattelin, että en ala nillittämään pikku seikoista. Olihan se tavallaan uusi, jos mulla ei ole ollut sitä aiemmin. Tässä kohtaa valmistauduin henkisesti jo pahoittelemaan.
"ええ、いいですね！そのリップスチックはいいです！"
Sitten Tanaka-san nosti peukut pystyyn ja näytti kovin iloiselta.
Hetkinen. Hetkinen nyt.
Mä olin varautunut, että hän sanoisi, etten mä saa enää ikinä käyttää sitä huulipunaa, koska se ei vain ole sopivaa. Mutta hän sanoikin, että se on hyvä. Hänhän kehui mun huulipunaa!
Mä kiitin vähän hämmentyneenä Tanaka-sania hänen kohteliaisuudesta. Hän jatkoi matkaansa, minne ikinä hän olikaan menossa, ja me Caitin lähdettiin kanssa yläkertaan. Juteltiin japanilaisista portaista ja niiden korkeista askelmista samalla, kun kivuttiin kerroksia. Päästiin neljänteen kerrokseen mun kotiluokan eteen ja sitten mä tajusin.
Miten Tanaka-san voi tietää, että se huulipuna oli "uutta"?
Miten hän voi tietää, etten mä ole käyttänyt sitä aiemmin koulussa ollessani?
Caitin mielestä se oli hulvatonta, että Tanaka-san tietää, milloin mulla on uuden väristä huulipunaa ja milloin ei. Hän nauroi pitkään mun pohdinnalle. Hänen teorian mukaan mun asuvalinnat on jokapäiväinen polttava puheenaihe opettajainhuoneessa. Mä toivon, ettei ole tai olen muuten huolissani KCP:n opettajien elämänlaadusta.
Joka tapauksessa mitä enemmän ajattelen tätä keskustelua Tanaka-sanin kanssa, sitä hämmentävämmäksi se muuttuu.
Musta jotenkin tuntuu, että mua tarkkaillaan..
Isoveli valvoo. Tai siis oikeastaan Tanaka-san.
Noh, valvoo tai ei, taidan laittaa sitä samaa huulipunaa tänäänkin. Ihan vain Tanaka-sanin iloksi. Myöskin mulla on tänään mun ääntämys- sekä aksenttitesti. Ehkä se antaa mulle lisäboostia mun testiin ja yhtäkkiä puhun täydellisellä aksentilla japania. Kuka tietää. Kaikkea pitää kokeilla!
1. Mun blogin kommentointi asetukset on nyt muutettu niin, että kuka tahansa pystyy kommentoimaan tähän blogiin, vaikkei olisi Google-tiliä.
2. Korjaus blogitekstiin 23. lokakuuta 2018: Hombu dojolla miehet käyttävät hakamaa vasta 1. danista (eli ensimmäisestä mustan vyön arvosta) alkaen, vaikka mä sanoin, että miehet käyttävät hakamaa jo 3. kyusta. Kiitos Ilpo korjauksesta!
------------------------------------------------------------------------
Tämän viikon soittolista:
Led Zeppelin - Immigrant Song
BTS - IDOL
Charlie Cunningham - Minimum
------------------------------------------------------------------------
Sunnuntaina mä kävin shoppailemassa! Mun oli pakko lähteä ostamaan itselleni hiusharjaa, koska mun tukka alkoi olla sellaisessa tilassa, etten mä enää pystynyt elämään sen kanssa. Mä olin unohtanut koko hiusharjan olemassa olon Suomesta lähtiessäni. Mulla on ollut vuoden verran lyhyt tukka ja sitä ei ole tarvinnut harjata muuten kuin omaksi ilokseen. Se ei koskaan mennyt takkuun. Nyt mun tukka alkaa olla jo sen verran pitkä, että se itseasiassa menee takkuun. Olin elävä mörrimöykky.
Koska mun oli joka tapauksessa pakko poistua mun hobitin kolosta ihmisten ilmoille, ajattelin, miksen lähtisi ihan huvikseni oikein shoppailemaan. Se tekee hiusharjan ostamisesta mieluisampaa. Lähdin siis Takeshita dorille Harajukuun.
Siellä oli ihmisiä.
Todella. Paljon. Ihmisiä.
Takeshita dorilla on tietysti aina paljon ihmisiä, mutta sunnuntaina tuntui olevan vielä enemmän kuin aiemmin. Mä en tiedä, johtuiko se tulevasta Halloweenista vai oliko vain sattumalta kaikki ihmiset sattuneet ulos samana päivänä. Se tuntui kuin olisi vapaaehtoisesti tippunut voimakkaana virtaavaan koskeen, josta vaan yrittää epätoivoisesti uida pois tai edes tarttua johonkin kiinteään ja paikallaan pysyvään.
Kovan työn jälkeen mä sain lopulta hiusharjan, jota kaipasinkin! Lisäksi jopa ostin hiuspannan, kahdet housut sekä kaksi neulepaitaa. Nyt odotan enää kelejä, jolloin voisi käyttää neulepaitoja. Tokiossahan on siis yhä kuuma. Täällä ei ole tietoakaan talvesta saatikka edes syksystä. Joka päivä lämpötila lähentelee +20 celsius astetta. Mä en todella voi käyttää neulepaitoja tai mä kuolisin lämpöhalvaukseen.
Iltapäivällä shoppailuni jälkeen tapasin Caitin Ikebukuron metroasemalla ja me mentiin yhdessä kahville. Ikebukurossa oli meneillään jokin "kokoontuminen", tapahtuma tai vain Halloween, koska suurin osa ihmisistä oli pukeutunut eri animesarjojen ja -elokuvien hahmoiksi. Otettiin kahvit mukaan, istuttiin pienelle puistokujalle katselemaan ohi käveleviä hahmoja ja puhuttiin opiskelusta, Skotlannista, Suomesta, ihmisistä ja kahvista. Se oli mukavaa.
Maanantai oli ihan normaali päivä. Meillä oli kuuntelu/sanelutesti oppitunnin aluksi, mutta meille oli vastaukset annettu jo etukäteen, joten se oli helppo. Tunnilla me opiskeltiin verbejä, kuten antaa lahja tai saada lahja. Tai soittaa puhelu ja vastaanottaa puhelu.
Maanantai oli ihan normaali...
Lukunottamatta yhtä hieman hämmentävää keskustelua huulipunasta Tanaka-sanin kanssa.
Tanaka-san on se henkilö, joka koordinoi kaikkia opiskelijoita ja heidän asioita. Hän ei ole opettaja, mutta hän hoitaa mm. uusien opiskelijoiden informointia. Jos mä joutuisin putkaan, Tanaka-san olisi se henkilö, joka hoitaisi mut ulos sieltä. Hän on se, kenen kanssa lähetin sähköposteja ja sovin asioista, ennen tuloani KCP:lle. Hän on siis jonkin sortin hieman isompi pomo, muttei se kaikkein suurin pomo. Ja hänen kanssaan mä "keskustelin" huulipunasta.
Tilanne meni siis näin:
Mä ja Cait oltiin tulossa lounastauolta takaisin kouluun valmiina menossa oppitunnille. Tanaka-san tuli meitä vastaan koulun aulassa ja me tervehdittiin häntä. Me oltiin jo menossa ohi ja puhuttiin keskenämme, kun hän yhtäkkiä pysähtyi ja kutsui mua nimeltä.
"スーヴィーさん！" (Mun nimi katakanoilla kirjoitettuna)
Sitten tuli sepustus japaniksi, jota en oikeastaan ymmärtänyt paitsi käsieleistä päätellen, että hän puhui mun huulipunasta. Nielaisin. Mun huulipuna valinta oli rusehtavan tummanpunainen. Mä olin aamulla ajatellut päätöstä tehdessäni, onkohan se liian radikaali väri kouluun. Nyt saisin sitten kuulla kunniani...
"Your lipstick is new, right?"
Tanaka-san vaihtoi englantiin, koska näki, etten mä ymmärtänyt.
"はい、そうです！It's new."
Totuus on, ettei se oikeastaan ollut täysin uusi tai juuri ostettu, mutta mulla ei ollut aiemmin ollut sitä koulussa tai edes Japanissa ollessani, joten ajattelin, että en ala nillittämään pikku seikoista. Olihan se tavallaan uusi, jos mulla ei ole ollut sitä aiemmin. Tässä kohtaa valmistauduin henkisesti jo pahoittelemaan.
"ええ、いいですね！そのリップスチックはいいです！"
Sitten Tanaka-san nosti peukut pystyyn ja näytti kovin iloiselta.
Hetkinen. Hetkinen nyt.
Mä olin varautunut, että hän sanoisi, etten mä saa enää ikinä käyttää sitä huulipunaa, koska se ei vain ole sopivaa. Mutta hän sanoikin, että se on hyvä. Hänhän kehui mun huulipunaa!
Mä kiitin vähän hämmentyneenä Tanaka-sania hänen kohteliaisuudesta. Hän jatkoi matkaansa, minne ikinä hän olikaan menossa, ja me Caitin lähdettiin kanssa yläkertaan. Juteltiin japanilaisista portaista ja niiden korkeista askelmista samalla, kun kivuttiin kerroksia. Päästiin neljänteen kerrokseen mun kotiluokan eteen ja sitten mä tajusin.
Miten Tanaka-san voi tietää, että se huulipuna oli "uutta"?
Miten hän voi tietää, etten mä ole käyttänyt sitä aiemmin koulussa ollessani?
Caitin mielestä se oli hulvatonta, että Tanaka-san tietää, milloin mulla on uuden väristä huulipunaa ja milloin ei. Hän nauroi pitkään mun pohdinnalle. Hänen teorian mukaan mun asuvalinnat on jokapäiväinen polttava puheenaihe opettajainhuoneessa. Mä toivon, ettei ole tai olen muuten huolissani KCP:n opettajien elämänlaadusta.
Joka tapauksessa mitä enemmän ajattelen tätä keskustelua Tanaka-sanin kanssa, sitä hämmentävämmäksi se muuttuu.
Musta jotenkin tuntuu, että mua tarkkaillaan..
Isoveli valvoo. Tai siis oikeastaan Tanaka-san.
Noh, valvoo tai ei, taidan laittaa sitä samaa huulipunaa tänäänkin. Ihan vain Tanaka-sanin iloksi. Myöskin mulla on tänään mun ääntämys- sekä aksenttitesti. Ehkä se antaa mulle lisäboostia mun testiin ja yhtäkkiä puhun täydellisellä aksentilla japania. Kuka tietää. Kaikkea pitää kokeilla!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista