4. lokakuuta 2018

Mä en ole ehkä ihan vielä sisäistänyt sitä, että mä olen lähdössä. Jotenkin kaikki tapahtui niin äkkiä ja toisaalta mä olen odottanut niin kauan. Tuntuu höperölle olla se, joka lähtee. Tuntuu höperölle ja ihanalle, mutta vähän haikealle.

Mulla alkaa olla matkalaukut jo pakattuna. Päädyin yhden sijasta kahteen. Yksi iso ja yksi pieni. Pienessä matkalaukussa on kenkiä, takki ja tilpehööriä. Yhdet korkokengät, yhdet nilkkurit ja yhdet lenkkarit kaiken varalle. Ikinä ei tiedä, milloin lenkkikärpänen puree. Isossa matkalaukussa on kaikki vaatteet ja kosmetiikkaa. Näinä viimeisinä päivinä käytettävien vaatteiden määrä on pienentynyt radikaalisti. Toisaalta sen ei ole väliä. Mä nykyään asun mun Muumipeikko-villapaidassa.

Oh. Aivan. Kaikki ei ehkä tiedä, mistä mä puhun.

Mä muutan Tokioon, Japaniin.

Mä menen opiskelemaan japania sekä Japanin kulttuuria KCP International Japanese Language Schooliin. Kokonaisuudessaan mä opiskelen KCP:llä puoli vuotta. Ensimmäinen puolisko kestää kolme kuukautta. Tulen jouluksi kotiin ja vietän uuden vuoden Suomessa. Sitten mä lähden uudestaan kolmeksi kuukaudeksi. Keksin tämän idean viime heinäkuussa.

Hassua. Vielä vähän aikaa sitten Tokiossa opiskelu oli vain pieni toive lähetettynä heinäkuisen taivaan tuuliin. Sitten vähitellen elokuun alussa siitä tuli jo kutkuttavan mahdollisuus, mistä ei voinut vielä puhua muille. Ja voi, kuinka paljon mä halusin kertoa kaikille! Mutten uskaltanut ottaa riskiä ja jinxata koko reissun mahdollisuutta. Ja yhtäkkiä, eräänä päivänä, elokuun puolessa välissä se olikin varmaa. Mä sain kertoa kaikille mun tulevan talven suunnitelmista. Mut oli hyväksytty opiskelijaksi. Mun kädet tärisi aina, kun puhuin siitä. Kerran meinasin jopa vähän kyynelehtiä.

Ensi maanantaina mä jo muutan.