3. marraskuuta 2018
Eilen meillä oli koko koulun yhteinen BBQ-tapahtuma n. tunnin junamatkan päässä Tokiosta.
Aamu valkeni Tokioon kovin viileänä. Sinä samaisena päivänä, kun lokakuu vaihtui marraskuuksi, muuttui myös sää. Aamuisin ja iltaisin on jo enemmän viileää ja syksyistä, kuin aiemmin. Lokakuu tuntui vielä täysin kesältä. Nyt voi jo tuntea syksyn rapeuden ilmassa. Riemuissani tästä uudesta säätilasta puin päälleni toisen uusista neulepaidoistani sekä pitkät housut. Laitoin kaulahuivin kaulaan ja otin tankin vielä varmuuden vuoksi mukaan, ettei vain tule kylmä.
Mun olisi pitänyt tarkistaa sääennuste. Sitä viileän aamun riemua ei kestänyt kauaa. Kun me päästiin puistoon, jossa grillaustapahtuma järjestettiin, oli jo kuuma. Todella kuuma. Kello oli siinä kohtaa n. 10 aamupäivällä, joten lämpötila nousi vielä entisestään. Noh, olin joka tapauksessa iloinen, että mulla oli mun uusi, tummanvihreä neulepaita päällä, vaikka se meinasi hauduttaa mut elävältä. Se sopi hyvin ruskaiseen puistoon.
Itse grillaus oli aika hauskaa. Jokainen luokka grillasi keskenään sekä luokan mukana oli kaksi senseitä. Meidän kanssa oli Kato-sensei (English Support -sensei) sekä Hashimoto-sensei. Oli hauska viettää päivä luokan kesken ja tutustua luokkatovereihin paremmin. Me ei kuitenkaan oppitunneilla ehditä juurikaan tutustua toisiimme sen syvemmin kuin vain sen verran, mitä erilaisten keskustelutehtävien kautta saa selville. Nyt meillä oli koko päivä aikaa jakaa kokemuksia sekä elämäntarinoita.
Meillä oli grillauksessa todella paljon ruokaa. Se oli kaikki niin hyvää! Mä olen ihan yllättynyt, miten suurinosa meidän luokalta on niin hyviä laittamaan ruokaa. Erityisesti meidän kiinalais- sekä korealaisopiskelijat. Mä en ole varmaan koskaan syönyt niin hyvää grilliruokaa kuin eilen. Se oli vielä kaiken lisäksi tehty sellaisella kyhäelmägrillillä. Olen hyvin vaikuttunut.
Grillauksen ja siivouksen jälkeen me mentiin porukalla isolle nurmikentälle, jossa meillä oli vapaa aikaa sekä muutamia leikkejä. Siellä ehti myös näkemään muita luokkia ja juttelemaan heidän kanssaan, mikä oli mukavaa. Otettiin myös meidän luokan "luokkakuvat" siellä nurmikentällä.
Lopuksi mentiin vielä käymään puistossa sijaitsevassa japanilaisessa puutarhassa. Se oli kaunis ja niin rauhallinen. Ehkä kaunein puisto, minkä mä olen ikinä nähnyt. Siellä oli iso lampi, jonka ympärillä oli puroja, pieniä vesiputouksia sekä paljon syksyn väreissä hehkuvia puita. Erityisesti ruska-aikaan se tuntui olevan kukoistuksessaan, kun vaahterat olivat punaisia ja oransseja. Mua vähän surettaa, ettei meillä ollut kuin muutama kymmenen minuuttia aikaa olla puutarhassa. Onneksi puhuttiin Caitin kanssa illalla takaisin asuntolalla, että voisimme mennä käymään siellä joku viikonloppu, jolloin olisi enemmän aikaa vain nauttia kauniista maisemasta. Toivon, että saadaan tämä järjestymään!
Paluumatkalla mä lyöttäydyin mukaan muiden meidän luokkalaisten kanssa, jotka oli lähdössä kotiin päin. Eräs yhdysvaltalainen poika, joka asuu mun kanssa samassa asuntolassa ja on mun kanssa samalla luokallakin, ystävällisesti tarjoitui matkaamaan mun kanssa kotiin. Olin iloinen, että hän oli mun seurana! Me ollaan juteltu jonkun verran koulumatkojen aikana, jos silloin tällöin erehdytään samaan aikaan metroon. Ei kuitenkaan koskaan kovin paljoa. Oli kiva kuulla hänestä enemmän ja millaista hänelle on ollut opiskelu Japanissa.
BBQ-tapahtuma oli todella hauska! Onneksi sellainen järjestettiin! Kaunis puisto, herkullista ruokaa sekä ystävälliset luokkatoverit. Se oli mukavaa. Kaikin puolin rentouttavaa ja mukavaa. Vain yksi pikku harmitus tapahtui ja sekin on mun oma vikani. Eikä sekään ole oikeastaan harmitus tai mikään ongelma, vain omaa typeryyttäni.
Paluumatkalla junassa mä seisoin Hashimoto-sensein vieressä. Hän puhui toisen meidän luokalla olevan kiinalaisen tytön kanssa, joka on ihan todella hyvä puhumaan japania. Mä en ymmärrä, miten se tyttö on mun kanssa samalla luokalla, eikä ylemmillä luokilla. Lisäksi kerran tämä tyttö sanoi mulle, että mä puhun hyvin japania. Mä en tiedä, oliko se vain julmaa sarkasmia vai oliko hän tosissaan. Kiitin kuitenkin ja hymyilin nätisti.
Joka tapauksessa mä seisoin sensein vieressä ja hän puhui tämän toisen tytön kanssa. Hetken aikaa hän puhui myös mun kanssa mun asunnosta. Juna pysähtyi ja sisään tuli lisää matkustajia meidän selän takaa. Tyttö siirtyi kauemmas ja pääsi itseasiassa istumaan. Hashimoto-sensei siirtyi nojaamaan junan oviin. Ja väistin ihmisiä päätyen seisomaan suoraan hänen eteensä.
Mulla olisi ollut tuhannen taalan paikka harjoitella puhumaan japania! Ei oikeasti olisi voinut olla herkullisempaa tilannetta opiskella keskustelutaitoja, uutta sanastoa ja rakenteita. Hashimoto-sensei ei olisi päässyt mua pakoon. Me seistiin täydellisen vastakkain. Hänen olisi ollut pakko puhua mun kanssa...
... jos mä siis olisin aloittanut keskustelun.
Mä en sanonut mitään. En koko sinä aikana, kun mä seisoin hänen edessään. Mä tuijotin hänen kenkiään, jotka oli erittäin kivat liilat tennarit. Yritin kuumeisesti miettiä, mitä mä voisin kysyä tai sanoa, jotta voisin avata keskustelun.
Mä en keksinyt mitään. En yhtään lausetta! Ihan kuin mun aivot olisi vain kytkeneet itsensä pois päältä. Yhtäkkiä mä en osannut edes muutamaa sanaa japaniksi saatikka englanniksi. Ainoa kieli, jolla olisin voinut käydä keskustelua olisi ollut suomi, mutta kas kummaa siitä ei olisi tullut juurikaan mitään. Tosin sekin olisi kai ollut parempi kuin se, että mä kiusallisesti seisoin siinä muutaman kymmenen sentin päässä tuijottaen hänen kenkiään.
Juna pysähtyi uudestaan ja tällä kertaa sensein selän takana olevat ovet avautuivat. Sisään tuli lisää ihmisiä. Hän väisti ihmisiä vasemmalle ja mä oikealle. Mun yksi luokkalainen tarttui mua olkapäästä ja auttoi mut selvemmille vesille, jossa pystyin pitämään kiinni junan katosta roikkuvista kahvoista.
Siinä meni mun tilaisuuteni opiskella. Mua kismittää niin paljon, etten mä puskenut itseäni ulos mun mukavuusalueelta. Mun antisosiaaliset suomalaisgeenit taisteli vaan niin kovasti sitä vastaan. Mä olisin voinut sanoa mitä vain. Jotain ihan typerääkin. Ei kukaan oleta, että mä pystyn puhumaan kvanttifysiikasta japaniksi. Ei kukaan oleta, että mä pystyisin edes juurikaan ylläpitämään keskustelua japaniksi. Yrittäminen on kuitenkin tärkeintä.
Noh, opinpahan läksyni. Ensi kerralla mä yritän enemmän.
Tänään mä olen vain viettänyt kotipäivää. Kävin kaupassa aamulla tekemässä ostoksia, mutta muuten olen ollut hautautuneena peiton alla mun sängyssä animesarjat seurana ja laiskotellut. Mun pitäisi vielä kerrata muutamia adjektiiveja, jotka opittiin viime torstaina. Illalla olen menossa Linan kanssa jossain päin Shinjukua sijaitsevaan sentoon eli japanilaiseen yleiseen kylpytaloon. Se tulee olemaan varmasti miellyttävää. En ole koskaan ollut sentossa, joten olen erittäin kiitollinen, että Lina vie mut sellaiseen.
Pahoittelen, ette saaneet tähän blogipostaukseen juurikaan kuvia. Mä unohdin puhelimen kotiin eilen aamulla lähtiessäni. Nämä muutamat kuvat, jotka laitoin tähän on luokkalaisilta lainattuja, joten kiitokset kuuluu heille!
Aamu valkeni Tokioon kovin viileänä. Sinä samaisena päivänä, kun lokakuu vaihtui marraskuuksi, muuttui myös sää. Aamuisin ja iltaisin on jo enemmän viileää ja syksyistä, kuin aiemmin. Lokakuu tuntui vielä täysin kesältä. Nyt voi jo tuntea syksyn rapeuden ilmassa. Riemuissani tästä uudesta säätilasta puin päälleni toisen uusista neulepaidoistani sekä pitkät housut. Laitoin kaulahuivin kaulaan ja otin tankin vielä varmuuden vuoksi mukaan, ettei vain tule kylmä.
Mun olisi pitänyt tarkistaa sääennuste. Sitä viileän aamun riemua ei kestänyt kauaa. Kun me päästiin puistoon, jossa grillaustapahtuma järjestettiin, oli jo kuuma. Todella kuuma. Kello oli siinä kohtaa n. 10 aamupäivällä, joten lämpötila nousi vielä entisestään. Noh, olin joka tapauksessa iloinen, että mulla oli mun uusi, tummanvihreä neulepaita päällä, vaikka se meinasi hauduttaa mut elävältä. Se sopi hyvin ruskaiseen puistoon.
Itse grillaus oli aika hauskaa. Jokainen luokka grillasi keskenään sekä luokan mukana oli kaksi senseitä. Meidän kanssa oli Kato-sensei (English Support -sensei) sekä Hashimoto-sensei. Oli hauska viettää päivä luokan kesken ja tutustua luokkatovereihin paremmin. Me ei kuitenkaan oppitunneilla ehditä juurikaan tutustua toisiimme sen syvemmin kuin vain sen verran, mitä erilaisten keskustelutehtävien kautta saa selville. Nyt meillä oli koko päivä aikaa jakaa kokemuksia sekä elämäntarinoita.
Meillä oli grillauksessa todella paljon ruokaa. Se oli kaikki niin hyvää! Mä olen ihan yllättynyt, miten suurinosa meidän luokalta on niin hyviä laittamaan ruokaa. Erityisesti meidän kiinalais- sekä korealaisopiskelijat. Mä en ole varmaan koskaan syönyt niin hyvää grilliruokaa kuin eilen. Se oli vielä kaiken lisäksi tehty sellaisella kyhäelmägrillillä. Olen hyvin vaikuttunut.
Grillauksen ja siivouksen jälkeen me mentiin porukalla isolle nurmikentälle, jossa meillä oli vapaa aikaa sekä muutamia leikkejä. Siellä ehti myös näkemään muita luokkia ja juttelemaan heidän kanssaan, mikä oli mukavaa. Otettiin myös meidän luokan "luokkakuvat" siellä nurmikentällä.
Tässä on luokka A13 sekä Hashimoto-sensei makaamassa nurmikolla valkomustassa kuviopaidassaan.
Tässä taas meidän luokka sekä Saito-sensei. Saito-sensei on tuo pitkä mies tummansinisessä paidassa sekä silmälaseissa takarivin vasemmassa reunassa.
Lopuksi mentiin vielä käymään puistossa sijaitsevassa japanilaisessa puutarhassa. Se oli kaunis ja niin rauhallinen. Ehkä kaunein puisto, minkä mä olen ikinä nähnyt. Siellä oli iso lampi, jonka ympärillä oli puroja, pieniä vesiputouksia sekä paljon syksyn väreissä hehkuvia puita. Erityisesti ruska-aikaan se tuntui olevan kukoistuksessaan, kun vaahterat olivat punaisia ja oransseja. Mua vähän surettaa, ettei meillä ollut kuin muutama kymmenen minuuttia aikaa olla puutarhassa. Onneksi puhuttiin Caitin kanssa illalla takaisin asuntolalla, että voisimme mennä käymään siellä joku viikonloppu, jolloin olisi enemmän aikaa vain nauttia kauniista maisemasta. Toivon, että saadaan tämä järjestymään!
Paluumatkalla mä lyöttäydyin mukaan muiden meidän luokkalaisten kanssa, jotka oli lähdössä kotiin päin. Eräs yhdysvaltalainen poika, joka asuu mun kanssa samassa asuntolassa ja on mun kanssa samalla luokallakin, ystävällisesti tarjoitui matkaamaan mun kanssa kotiin. Olin iloinen, että hän oli mun seurana! Me ollaan juteltu jonkun verran koulumatkojen aikana, jos silloin tällöin erehdytään samaan aikaan metroon. Ei kuitenkaan koskaan kovin paljoa. Oli kiva kuulla hänestä enemmän ja millaista hänelle on ollut opiskelu Japanissa.
BBQ-tapahtuma oli todella hauska! Onneksi sellainen järjestettiin! Kaunis puisto, herkullista ruokaa sekä ystävälliset luokkatoverit. Se oli mukavaa. Kaikin puolin rentouttavaa ja mukavaa. Vain yksi pikku harmitus tapahtui ja sekin on mun oma vikani. Eikä sekään ole oikeastaan harmitus tai mikään ongelma, vain omaa typeryyttäni.
Paluumatkalla junassa mä seisoin Hashimoto-sensein vieressä. Hän puhui toisen meidän luokalla olevan kiinalaisen tytön kanssa, joka on ihan todella hyvä puhumaan japania. Mä en ymmärrä, miten se tyttö on mun kanssa samalla luokalla, eikä ylemmillä luokilla. Lisäksi kerran tämä tyttö sanoi mulle, että mä puhun hyvin japania. Mä en tiedä, oliko se vain julmaa sarkasmia vai oliko hän tosissaan. Kiitin kuitenkin ja hymyilin nätisti.
Joka tapauksessa mä seisoin sensein vieressä ja hän puhui tämän toisen tytön kanssa. Hetken aikaa hän puhui myös mun kanssa mun asunnosta. Juna pysähtyi ja sisään tuli lisää matkustajia meidän selän takaa. Tyttö siirtyi kauemmas ja pääsi itseasiassa istumaan. Hashimoto-sensei siirtyi nojaamaan junan oviin. Ja väistin ihmisiä päätyen seisomaan suoraan hänen eteensä.
Mulla olisi ollut tuhannen taalan paikka harjoitella puhumaan japania! Ei oikeasti olisi voinut olla herkullisempaa tilannetta opiskella keskustelutaitoja, uutta sanastoa ja rakenteita. Hashimoto-sensei ei olisi päässyt mua pakoon. Me seistiin täydellisen vastakkain. Hänen olisi ollut pakko puhua mun kanssa...
... jos mä siis olisin aloittanut keskustelun.
Mä en sanonut mitään. En koko sinä aikana, kun mä seisoin hänen edessään. Mä tuijotin hänen kenkiään, jotka oli erittäin kivat liilat tennarit. Yritin kuumeisesti miettiä, mitä mä voisin kysyä tai sanoa, jotta voisin avata keskustelun.
Mä en keksinyt mitään. En yhtään lausetta! Ihan kuin mun aivot olisi vain kytkeneet itsensä pois päältä. Yhtäkkiä mä en osannut edes muutamaa sanaa japaniksi saatikka englanniksi. Ainoa kieli, jolla olisin voinut käydä keskustelua olisi ollut suomi, mutta kas kummaa siitä ei olisi tullut juurikaan mitään. Tosin sekin olisi kai ollut parempi kuin se, että mä kiusallisesti seisoin siinä muutaman kymmenen sentin päässä tuijottaen hänen kenkiään.
Juna pysähtyi uudestaan ja tällä kertaa sensein selän takana olevat ovet avautuivat. Sisään tuli lisää ihmisiä. Hän väisti ihmisiä vasemmalle ja mä oikealle. Mun yksi luokkalainen tarttui mua olkapäästä ja auttoi mut selvemmille vesille, jossa pystyin pitämään kiinni junan katosta roikkuvista kahvoista.
Siinä meni mun tilaisuuteni opiskella. Mua kismittää niin paljon, etten mä puskenut itseäni ulos mun mukavuusalueelta. Mun antisosiaaliset suomalaisgeenit taisteli vaan niin kovasti sitä vastaan. Mä olisin voinut sanoa mitä vain. Jotain ihan typerääkin. Ei kukaan oleta, että mä pystyn puhumaan kvanttifysiikasta japaniksi. Ei kukaan oleta, että mä pystyisin edes juurikaan ylläpitämään keskustelua japaniksi. Yrittäminen on kuitenkin tärkeintä.
Noh, opinpahan läksyni. Ensi kerralla mä yritän enemmän.
Tänään mä olen vain viettänyt kotipäivää. Kävin kaupassa aamulla tekemässä ostoksia, mutta muuten olen ollut hautautuneena peiton alla mun sängyssä animesarjat seurana ja laiskotellut. Mun pitäisi vielä kerrata muutamia adjektiiveja, jotka opittiin viime torstaina. Illalla olen menossa Linan kanssa jossain päin Shinjukua sijaitsevaan sentoon eli japanilaiseen yleiseen kylpytaloon. Se tulee olemaan varmasti miellyttävää. En ole koskaan ollut sentossa, joten olen erittäin kiitollinen, että Lina vie mut sellaiseen.
Pahoittelen, ette saaneet tähän blogipostaukseen juurikaan kuvia. Mä unohdin puhelimen kotiin eilen aamulla lähtiessäni. Nämä muutamat kuvat, jotka laitoin tähän on luokkalaisilta lainattuja, joten kiitokset kuuluu heille!
Kommentit
Lähetä kommentti