12. helmikuuta 2019

Viime viikkoina ei ole tapahtunut mitään kovin erikoista. 

Edellisen viikon (viime viikkoa edeltäneen viikon) "kohokohta" oli mun ns. pyörtyminen metrossa. Keskiviikkona olin ollut syömässä illalla koulun jälkeen Caitin ja Emilyn kanssa. Metrossa matkalla kotiin mulle tuli yhtäkkiä kovin paha olo. Mä yritin sanoa asiasta Caitille. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun tunsin, että mun tajunta alkaa hämärtyä. Kuulin, että Cait kysyi, onko mulla kaikki hyvin. Yritin jälleen sanoa, että mulla on paha olo, mutta seuraavaksi mun näkö pimeni täysin enkä mä kuullut enää mitään. Tunsin, että Cait ja Emily tarttui musta kiinni ja kuljetti mua ulos metrosta, muttei mun jalat kantaneet. Mä räpiköin kuin vastasyntynyt kirahvin poikanen.

Oudointa koko jutussa oli, että mä olin tietoisesti tajuton. Olin juuri sillä rajalla, että olinko mä tajuissani vai tajuton. Mun keho oli tajuton, mutta mun mieli oli osittain tajuissaan. Se oli kovin hämmentävää. Cait ja Emily saivat mut junasta ulos ja raahattua metroaseman tuolille istumaan. Seuraavaksi mä tunsin, että jokin kylmä on mun niskaa vasten. Ensin mulla lähti palautumaan näkö, sitten kuulo. Sain Emilyltä omenamehua, jonka pullolla hän oli myös viilentänyt mun niskaa. Koko tapahtumaan meni ehkä viisi minuuttia. Me istuttiin siinä tuolilla vielä jonkun aikaa, kunnes mun jalat taas kantoi kunnolla ja jatkettiin matkaa kotiin. 

Seuraavana päivänä oli hieman höperö olo, mutta muuten sen jälkeen ei ole ollut enää uudestaan pahaa oloa. Tietää sitä, mikä ihmeellinen aivojen tai kehon uudelleen käynnistys oli meneillään.

Viime viikolla mä olen auttanut muuttamaan Caitin tavaroita Ikebukuron asuntolasta hänen uuteen asuntoon. Hän vuokrasi asunnon Shinjukusta n. 10 minuutin kävelymatkan päästä meidän koulusta. Tiistaina aamulla me saatiin vietyä uuteen asuntoon muutama matkalaukullinen tavaroita. Se meni kovin hyvin, vaikkakin me oltiin unohdettu ottaa huomioon Tokion aamuruuhkat. Ei ollut kovin helppoa (taikka järkevää) yrittää tunkeutua jo hieman liian täynnä olevaan metroon matkalukkujen ja erilaisten nyssyköiden kanssa. Selvittiin ahtaasta metromatkasta huolimatta kohtuullisen hyvin.

Keskiviikko aamuna jatkettiin. Jälleen sama ruuhka ongelma. Tällä kertaa meillä ei ollut vaihtoehtoja, koska meillä oli English Support 11:15 eteenpäin, minne meidän piti ehtiä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä me oltiin kohdattu ruuhka-aamu jo edellisenä päivänä. Meitä odotti paljon raivostuttavampi ongelma. 

Sade. 

Kun pääsimme ulos metrosta, oli alkanut sataa kaatamalla. Kummallakaan ei ollut sateenvarjoa. Mutta koska meillä oli tiukempi aikataulu kuin tiistaina, meidän oli pakko lähteä kaatosateesta huolimatta kävelemään Caitin asunnolle. Ja kuinka ollakaan, me eksyttiin matkalla. Kolmesti. 

Mä olin niin iloinen, kun me vihdoin päästiin Caitin asunnolle. Onneksi mun takki oli pitänyt sadetta eikä mulla ollut kuin olkapäät hieman kosteat. Cait pystyi vaihtamaan oman märän paidan kuivaan, koska hänellä oli jo vaatteita hänen uudessa asunnossa. Hiukset ja reput me yritettiin pikaisesti kuivata hiustenkuivaajalla, ennen kuin meidän oli pakko lähteä takaisin kaatosateeseen ja kouluun.

Viikonloppuna lauantaina Tokiossa satoi lunta koko päivän. Koska maa oli niin lämmin, se lumi suli heti maan kamaralle osuessaan, mutta ilmassa kuitenkin leijaili lumihiutaleita. Lauantaina oli todella kylmä. Se oli oikeastaan ihan mukavaa. Mä ja Cait mentiin illalla yhdessä Ikebukurossa sijaitsevaan hyvään kahvila/ravintolaan, josta saa herkullisia vohveleita. Seurailtiin ohikulkevia ihmisiä kahvilan ikkunoisa vohveleita syödessä. Suurimmalla osalla oli sateenvarjot ja loput värjöttelivät talojen katosten alla ihmettelemässä lumihiutaleita. Oli hauskaa katsella, miten lumi on täällä niin ihmeellistä. 

Sunnuntai päivä meni opiskellessa. Mä olin aiemmin viikolla sopinut meneväni opiskelemaan yhden mun viime lukukauden luokkalaisen kanssa. Hän toi mukanaan hänen japanilaisen ystävän, koska mä olin sanonut, ettei mulla ole yhtään japanilaisia ystäviä. Kolmestaan me istuttiin koulun lähellä sijaitsevassa erittäin hyvässä kahvilassa useampi tunti ja kukin opiskeli omia asioitaan. Välillä oltiin kaikki ihan hiljaa. Välillä höpötettiin täysin opiskelusta poikkeavista asioista. Välillä me kyseltiin kysymyksiä tältä japanilaiselta ja hän yritti selittää, mitä jotkin sanat tarkoittavat tai miten niitä käytetään. Se oli erittäin mukava päivä ja sen kahvilan kahvi oli loistavaa. Opiskelun jälkeen me käytiin vielä yhdessä syömässä, jonka jälkeen mä palasin kotiin nukkumaan.

Eilen Japanissa oli jälleen kansallinen vapaapäivä, joten meillä ei ollut koulua. 11. helmikuuta on Japanin perustamisen muistopäivä. Mä vietin Japanin perustamisen muistopäivää Caitin, Emilyn ja Lindsayn kanssa vierailemalla Ikebukurossa sijaitsevassa akvaariossa. Mä olin lauantaina keksinyt idean, että haluan mennä katsomaan hai-kaloja. Valittiin paikka sen perusteella, missä mä voisin nähdä haita. Ikebukuron akvaariossa olikin kaksi pientä haita, mikä teki mut kovin iloiseksi. Vietin pitkän tovin katsoessa näiden haiden uiskentelua. Näin jopa kuinka toinen haista söi samassa akvaariossa uiskentelevasta sardilliparvesta sardillin! Hai vain popsaisi sen pikkusardillin poskeensa ohi uidessaan. Se oli jännittävää!

Muutaman tunnin jälkeen meille tuli nälkä ja me lähdettiin porukalla syömään lähellä sijaitsevaan vegaaniravintolaan, Ain Sophiin. Ehdottomasti kuuluu mun lempiravintoloihin Japanissa. Ruoka on todella hyvää ja jokaisen ravintolan sisustus on niin kaunis. Mutta koska se on hieman kalliimpi kuin ruokapaikat, missä me yleensä käydään, me ei käydä Ain Sophissa kovinkaan usein. Mutta se tuntuu aina juhlavalta, kun me vihdoin taas mennään Ain Sophiin. 

Eilen kuitenkin päätettiin mennä pitkästä aikaa. Koska oli kansallinen vapaapäivä sekä tällä viikolla on tulossa ystävänpäivä, me haluttiin tarjota itsellemme juhla-ateriat. Toisin sanoen me tilattiin pelkkiä jälkiruokia illalliseksi. Se oli loistavaa. En kadu päätöksiäni. Mun suklaakakkupala sekä tiramisu oli niin herkullisia. Mua harmittaa, etten saanut niistä kuvaa tänne blogiin, kun mun puhelin kenkkuili mun kanssani. Mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että mun tarvii toteuttaa tämä idea uudestaankin! Täytyy myöntää, että se tosiaan oli paras idea, minkä olen saanut vähään aikaan. Itseasiassa koko maanantai päivä haineen päivineen oli paras idea vähään aikaan. Rentouttavan miniloman jälkeen oli mukava jatkaa tänään arjen ja testien pariin. Testejä on meinaan tiedossa monta, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla!