30. maaliskuuta

Ympyrä sulkeutuu. Ensimmäinen kunnon blogipäivitys tähän blogiin on kirjoitettu kuusi kuukautta sitten Naritan lentokentällä uupuneena ja ihan untuvikkona. Nyt tämän kuuden kuukauden viimeinen mitään oikeasti päivittävä blogipäivitys tulee myös lentokentältä. Jet lag on vasta edessä ja musta on kehittynyt lapsen tasolla kommunikoiva, mutta jotenkuten toimiva ”japanilainen”. 

Tämän viikon tiistiana meillä oli loppukoe. Ensimmäisenä osiona kokeessa oli essee ja aiheena ”おすすめの…” eli siis oma suositus jostain kaupasta, paikasta, ruuasta… ihan mistä vain! Se tuntui ihan mukavalle, vaikkakin multa meinasi loppua aika kesken, kun olisin vielä jatkanut aiheesta kirjoittamista.

Toisena osiona oli kuuntelu. Siitä mulla ei ole mitään tietoa, miten se meni. Osa kysymyksistä oli ihan helppoja, mutta jotkut oli aivan mahdottomia mun pysyä perässä. Suurin osa tehtävistä oli sellaisia, jotka me kuultiin vain kerran. Vain kerran kuunneltavat tehtävät ovat mulle hankalimpia. Jos hetkeksikään jää miettimään, jonkun kysymyksen vastausta, menettää jo seuraavat kolme kysymystä eikä niitä voi kuunnella enää uudestaan. Mutta toivon, että sekin meni ainakin sen verran hyvin, että pääsisin siitä läpi! Kuunteluun ja sen tehtäviin ei oikein pysty valmistautumaan, muuta kuin kertaamalla edellisiä kuunteluja.

Kolmantena osiona oli kielioppi. Se tuntui helpommalle, mitä mä olin odottanut. Itseasiassa se tuntui paljonkin helpommalle. Siellä ei ollut mitään sellaista kielioppia, mitä meille oli sanottu, että meidän tulisi opiskella tai mitä kaikki oli ennustanut, että siellä tulisi olemaan. Se oli myös yllättävän lyhyt osio. Tehtäviä ei ollut kovinkaan montaa ja suurin osa tehtävistä oli vain sanojen ja verbien taivutusta. Meillä oli kielioppiin aikaan melkein tunti, mutta mä olin tehnyt melkein kaikki tehtävät n. 40 minuutissa ja lopun aikaan vain tarkistelin omia vastauksiani tai luin uudestaan tehtävänantoja. 

Neljäntenä osiona oli kanjit, josta olen myös kovin hämmentynyt. Mä jotenkin unohdin opiskella kanjeja viikonloppuna ennen loppukoetta ja vahingossa jätin sen sunnuntaille, joten sunnuntain ja maanantain mä kirjoitin kaikki kanjit läpi toivoen ihmettä. En ollut yhtään varma, että pääsisin kanjiosiosta läpi, koska olin unohtanut opiskella ne kunnolla. Kun mä näin meidän kanjiosion, se oli hämmentävän yksinkertaisen ja helpon oloinen. Siellä kysyttiin lähinnä kanjeja, jotka on melkoisen helppolukuisia tai joita me käytetään paljon, joten ne on jäänyt hyvin mieleen. Vain kahteen kolmeen kysymykseen mä jouduin oikeasti arvaamaan, kun en tiennyt vastausta tai mulla oli aavistus, mutten ollut varma.

Tiistaina illalla me mentiin kokeen jälkeen yhdessä Caitin, Lindsayn ja Emilyn kanssa juhlimaan tämän lukukauden päätöstä sekä mun syntymäpäivää Ikebukuron Ain Soph -ravintolaan. Se oli mukavaa. Mä söin ensiksi ihan vain hieman alkupalaa ja ”pääruuakseni” söin suklaafondueta erilaisilla kakkupaloilla ja hedelmillä. Harmittavasti me ei kuitenkaan voitu viettää kovinkaan kauaa aikaa yhdessä ravintolassa vain turisten ja nauttien läksyttömyydestä, sillä mun piti palata asuntolalle ajoissa. Mun asuntolan ”talkkari” tuli tarkistamaan samana iltana mun huoneen, sillä mun piti luovuttaa huone pois keskiviikkona. Hyvästelin nopeasti Lindsayn asuntolan portaissa, sillä Lindsay oli lähdössä keskiviikosta lähtien pienelle retkelle Japanissa asuvan ystävänsä kanssa, enkä mä tulisi näkemään häntä enää ennen mun omaa lähtöäni.

Keskiviikkona aamulla mä heräsin kahdeksalta, pakkasin viimeiset tavarat, joita mä en ollut pakannut jo aiemmin viikolla ja jätin hyvästit mun huoneelleni yhdeksän aikaan. Tuntui hassulle nähdä mun huone niin tyhjänä. Se ei näyttänyt enää mun huoneelle vaan samalle, mille se näytti silloin, kun mä ensimmäisen kerran astuin sinne, mutta se tuntui vielä mun huoneelle. Mulle tulee ikävä sitä huonetta. Olin kuitenkin sopinut Caitin kanssa, että hän tulee kymmenen aikaan mua vastaan Higashi-Shinjukun metroasemalle auttamaan mua laukkujen kanssa, niin en voinut surkutella mun huonetta kovin kauaa, etten myöhästy. Cait oli ystävällisesti luvannut majoittaa mut hänen luokseen pariksi päiväksi.

Kun oltiin vihdoin saatu laukut Caitin asunnolle, me napattiin vain Emily sekä eväitä matkan varrelta ja lähdettiin yhdessä viettämään hanamia* Shinjuku-Gyoen puistoon. Kirskikankukkia oli joka puolella ja niin paljon! Osa oli valkoisia, osa oli herkän vaaleanpunaisia ja osa oli tumman pinkkejä. Ne oli niin kauniita! Vietettiin koko valoisa aika puistossa vain kävellen ympäriinsä ja ihaillen kukkia. Keskiviikko oli myös niin kuuma päivä. Onneksi me oltiin paljon puiden varjoissa kukkien alla, koska jos mä olisin ollut yhtään enemmän auringossa, mun iho olisi raukka parka käristynyt.

Hanamin jälkeen me käytiin vielä illalla kahvilla Starbucksissa samalla porukalla, mutta lisäksi Jin liittyi hetkeksi meidän seuraan. Me nautittiin vain olostamme hetken höpötellen, ennen kuin kaikki karattiin omille tahoillemme. Keskiviikkona mä sanoin Emilylle heipat, koska en ehtinyt näkemään häntä enää keskiviikon jälkeen. Me mentiin Caitin kanssa ajoissa illalla nukkumaan, kun me oltiin molemmat ihan poikki kaikesta ulkona kävelystä ja luonnossa rentoutumisesta. 

Torstaina mä ja Cait vietettiin päivä vain valuen ympäri Tokiota, koska meistä kumpikaan ei osannut päättää, mitä me haluttaisiin tehdä tai syödä tai missä me haluttaisiin käydä. Se oli kuitenkin ihan juuri hyvä niin. Mä en oikeastaan edes halunnut tehdä mitään erikoista. Käytiin ihan liian monessa kahvilassa, syötiin aivan liikaa herkkuja ja mä yritin ihailla sakuraa niin paljon kuin mä vain pystyin. Illalla me palattiin ajoissa takaisin ja Cait kokosi muutamia työpapereitaan kasaan, kun mä samalla pakkasin omia tavaroitani ja valmistelin perjantain reissua lentokentälle. Vietetiin vain aikaa puhuen ja nauraen, kunnes oltiin liian väsyneitä ja nukahdettiin.

Tänään aamulla, kun mä heräsin Cait oli jo tapansa mukaan ollut useamman tunnin hereillä opiskellen. Jostain kumman syystä hän herää aina nykyään luonnollisesti kuuden ja seitsemän välissä. Mä en todella herännyt kuuden ja seitsemän välissä, vaan käänsin kylkeäni tyytäisenä aina yhdeksään asti. Sitten pakotin itseni ylös. Me vietettiin aamu rauhassa vain kahvilassa istuskellessa minä hörppien kahvia ja Cait matchalattea. Käytiin yhdessä syömässä lounasta, jonka jälkeen me palattiin hetkeksi takaisin hänen asunnolleen ja mä tarkistin sata kertaa, että mun kaikki tavarat on mukana tai ainakin pakattuna jonnekin. 

Kahden aikaan Caitin piti lähteä töihin ja mä lähdin kohti lentokenttää. Me heitettiin hyvästit Caitin talon edessä kulkevalla kadulla. Se oli kummallista. Se oikeastaan tuntui enemmän siltä, kuin mä olisin vain palaamassa takaisin asuntolan asuntooni ja me nähtäisiin taas maanantaina koulussa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, mun ja Caitin hyvästit eivät tule olemaan erityisen pitkät…

Lentokentälle päästyäni mä tapasin Jinin vielä kerran, koska hän palasi tänään Koreaan viikoksi kevätloman puitteissa. Meidän oli pitänyt alunperin matkustaa yhdessä lentokentälle, muttei saatu sitä suunnitelmaa toimimaan, joten me vain tahallisesti ”törmättiin” toisiimme pikaisesti. Mä kävin sanomassa hänelle heipat ja hän saattoi mut takaisin metroasemalle, jotta pääsin jatkamaan illan suunnitelmiani eikä hän myöhästyisi omalta lennoltaan.

Mä yritin käydä Naritassa retkellä yksinäni. Se suunnitelma kuitenkin kariutui harvinaisen nopeasti. Kun mä pääsin Naritaan, koko kaupunki oli jo suljettu! Vain pienet kioskit ja ravintolat olivat auki. Tunnin verran mä yritin vaeltaa pimeässä Naritassa ja näin kuuluisan Naritan temppelinkin. Vaikka se oli kovin hämärä ja tumma illan pimeydessä eikä sinne temppelialueelle enää päässyt, oli se todella upeakin. Jos vain on joskus aikaa, kannattaa ehdottomasti käydä Naritan temppelialueella, sillä se on todella kaunis. 

Nyt syön mun 7/11-kaupan aamupalaa, johon kuuluu mehu, vesi sekä jogurtti. Mun lento lähtee 13:25 ja käyn yhden pikaisen välilaskun Moskovassa, ennen kuin jatkan matkaani Helsinkiin. Nukuin yöni lentokentän kapselihotellissa, kun en halunnut häiritä Caitia viimeisenä yönä. Hänellä oli perjantaina illalla sekä lauantaina aamulla töitä, joten oli helpompi, että mä olin poissa jaloista.

Tämä postaus on omistettu viimeisen kuluneen viikon tapahtumapäivityksille. Seuraava postaus tulee käsittelemään viimeisen kuluneen viikon tunnevuoristorataa.. Stay tuned!

*hanami: kirsikankukkien katselu juhla/piknik