7928 kilometriä

Ensiksi pari ilmoitusluontoista asiaa: 1. Mun blogin kommentointi asetukset on nyt muutettu niin, että kuka tahansa pystyy kommentoimaan tähän blogiin, vaikkei olisi Google-tiliä. 2. Korjaus blogitekstiin 23. lokakuuta 2018: Hombu dojolla miehet käyttävät hakamaa vasta 1. danista (eli ensimmäisestä mustan vyön arvosta) alkaen, vaikka mä sanoin, että miehet käyttävät hakamaa jo 3. kyusta. Kiitos Ilpo korjauksesta! ------------------------------------------------------------------------ Tämän viikon soittolista: Led Zeppelin - Immigrant Song BTS - IDOL Charlie Cunningham - Minimum ------------------------------------------------------------------------ Sunnuntaina mä kävin shoppailemassa! Mun oli pakko lähteä ostamaan itselleni hiusharjaa, koska mun tukka alkoi olla sellaisessa tilassa, etten mä enää pystynyt elämään sen kanssa. Mä olin unohtanut koko hiusharjan olemassa olon Suomesta lähtiessäni. Mulla on ollut vuoden verran lyhyt tukka ja sitä ei ole tarvinnut harjata muut...

Keskiviikko: Saito-sensei antoi meille aikamoisen läksytyksen. Tunti alkoi ihan normaalisti. Hän laittoi taululle erilaisia kuvia, joissa oli kuvia erilaisista verbeistä (esim. herätä, mennä nukkumaan, tehdä töitä yms). Hän kysyi koko luokalta jotain, mitä mä en ymmärtänyt eikä ilmeisesti kukaan muukaan, koska kukaan ei sanonut mitään. Sitten hän vetäisi kuvat alas taululta ja aloitti. "このクラスはわるいです。" (= Tämä luokka on huono.) Ja siitä se jatkui hyvän kymmenen minuuttia. Lopputulos: Meillä ole käytöstapoja eikä meidän kanssa voi kommunikoida, koska me ei sanota mitään eikä meillä ei ole mitään käytöstapoja. Se oli jopa vähän pelottavaa. Saito-sensei on aina niin rento ja eläväinen, mutta silloin hän oli vain todella vihainen. Hän ei oikeastaan edes korottanut ääntään, mutta sen näki hänen silmistään, kuinka ärsyyntynyt hän oli. Luojan kiitos, se ei ollut kohdistettu yksittäin vain muhun vaan kaikkiin muihinkin. Läksytyksen jälkeen loppu tunti meni ihan sopuisissa olosuht...

Tänä viikonloppuna on tapahtunut paljon. Mulla on paljon päivitettävää teille! Ensiksi haluan teitä päivittää testitilanteesta. Mä tosiaan uusin mun hiragana-testin viime viikolla ja pääsin läpi! Sain huomautuksen mun ta-tavun kirjoitustyylistä, mutta pääsin läpi. Katakanat pääsin kirkkaasti läpi ilman yhtään virhepistettä! Perjantain sanastotestissä mulla oli kaksi virhettä. Toinen oli vain yhden tavun pienen pieni kirjoitusvirhe ja toinen oli ihan kokonaan unohdettu sana. Viime torstain sanastotestiä ei ole vielä palautettu. Myös sain selville viime perjantaina, että viime viikon testit eivät vaikuta loppuarvosanaan. Mukavaa, että ne meni silti kohtuullisen hyvin! Lauantaina mun oli tarkoitus mennä nyt ensimmäistä kertaa Japaniin tuloni jälkeen treenaamaan aikidoa mun aikidoystävän Linan kanssa, johon olen tutustunut Nellin ja Ilpon kautta. Ideana oli ensin treenata yhdessä ja sitten käydä lounaalla. Kaikki meni ihan hyvin aamulla. Mä lähdin hyvssä ajoin, löysin tieni Ho...

Perjantai-ilta ja ensimmäinen kokonainen opiskeluviikko on takana. Tänään koulun jälkeen mä tein vaan mun läksyt ja samalla nopean kertauksen viimeisen viikon opiskelluista asioista, mutten opiskellut mitään syvällisemmin. Ajattelin, että tänään olisi hyvä pitää pieni hengähdys opiskelusta. Kävin vain kaupassa ja nyt syön iltapalana yogurttia murojen sekä viinirypäleiden kanssa. Näin murojen sekä viinirypäleiden innoittaman musta tuntuu, että nyt olisi hyvä hetki esitellä A13 luokan opettajat. Jokaisella luokalla on aina kolme eri senseitä, jotka vuorotellen opettaa eri päivinä. Tässä meidän luokan (A13) aikataulu: Maanantai ja torstai: Nakashima-sensei. Tiistai ja perjantai: Hashimoto-sensei Keskiviikko: Saito-sensei Viikko alkaa aina Nakashima-sensein tunnilla. Nakashima-sensei on melkoisen tiukka täti ja myös ainoa naisopettaja meidän luokalle. Hänellä on intensiiviset tunnit, joissa ei mähmitä. Jos yleisesti tuntuu, että me edetään aika kovalla tahdilla kielioppia ja san...

Huh. Siis huh. Se kuvaa mun olotilaa aika loistavasti. Huh. Mun piti tänään mennä käymään aikidotreeneissä ensimmäistä kertaa, mutta jouduin luopumaan tästä suunnitelmasta hyvin nopeasti. Mä en yksinkertaisesti ehtinyt. Niin paljon uusia sanoja! Niin paljon kielioppia! Niin monta testiä! Ja sitten mä en päässyt mun tiistain* hiragana-testistä läpi, koska mun hiraganat ei olleet tarpeeksi kauniita. Mä osasin kyllä joka ikisen. Jokainen hiragana jetsulleen oikeassa paikassa. Ei yhtään virhettä. Paitsi mun käsialassa. Se mua kismittääkin! Mun mielestä mun hiraganoista sai hyvin selvää ja se oli jo aika hyvä suoritus. Eikä ne nyt mitenkään rumia ollut. Siis yhä edelleenkin vain omasta mielestäni. Parempi tietty korjata virheet tässä kohtaa kuin vuosien päästä. Mä uusin hiraganat huomenna koulun jälkeen. Tänään mä olen harjoitellut mun hiraganoista mahdollisimman kauniita. Tavoite on, että mun paperia tarkistava sensei alkaisi itkeä, koska ne on upeimmat hiraganat, mitä hän on ...

Mä asun nykyään hobitin kolossa. Ja mun hobitin kolossa on aika rumat seinät. Sekä katto. Sekä verhot. Puhumattakaan suihkuverhosta. Mutta mä pidän mun hobitin pesästä. Se on vähän ruma mutta paljon hellyyttävä! Yleiskuva mun asunnosta, kun astuu ulko-ovesta sisälle. Ekan kerran, kun mä astuin tähän mun asuntoon, mä en ihan tiennyt, mitä ajatella. Mun asunnossa ei ole mitään vikaa. Ei tässä asunnossa ollut oikeastaan yhtään mitään, joten miten siinä olisi voinut olla vikaakaan. Se on pieni, siis oikeasti todella pieni, mutta mä olin varautunut siihen. Jotenkin.. se vain oli ja mä jotenkin vaan myös olin. Mä olin myös todella väsynyt. Seuraavana aamuna tämä oli oikeasti aika söpö. Ulko-ovi sekä mun keittiö. Mulla on siis oma yhden ihmisen huone KCP:n omistamassa asuntolassa Ikebukurossa. Huone sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa koko asuntolan viimeisessä nurkassa. Mun on myönnettävä, että aluksi mua vähän harmitti, että mun huone oli ekassa kerroksessa. Mä o...

Kuten eilen lupasin, mä kerron tänään vähän lisää meidän oppitunneista! Koska tänään oli vasta ensimmäinen tunti niin mä lupaan päivittää tietoja, kun lisää tulee lisää kokemusta. Aamupäivällä mä osallistuin 10:15-11:15 English Support Classille eli toisin sanoen tukiopetukseen englanniksi. Totta puhuen mulle ei kauheasti annettu mahdollisuutta. English Supportin opettaja, Katou-sensei, tuli eilen lounaalla ilmoittamaan mulle, että mä olen tulossa siihen tunnille huomenna. Se tuli tarpeeseen. Tunnilla käytiin läpi hiraganoja sekä sanoja ja lyhyesti "kielioppia", joita ensimmäisellä tunnilla voidaan tulla käymään läpi. Mähän jopa alan oppia hiraganat! En ollut täysin hukassa myöhemmin tunnilla. Päivän pääoppitunti alkoi 13:30 ja loppui 16:45. Noin puolessa välissä pidetään 15 minuutin tauko. Mun luokan numero on A13 ja luokkahuone on 404. Se tulee olemaan joka iltapäiväinen urheilusuoritus, sillä neljänteen kerrokseen ei mene hissiä. Ja koska Japanissa ei ole hirveästi til...

Pari päivää on kulunut mun saapumisesta Tokioon ja musta tuntuu kuin olisin ollut täällä aina. Hyvällä tavalla siis. Tämä kaupunki tuntuu niin kotoisalle. Se ei tosin vielä tarkoita, että ymmärtäisin tai osaisin toimia japanilaisten käytössääntöjen mukaisesti. Mutta mä opin joka päivä jotain uutta. Tänään esimerkiksi mulle selvitettiin jonokäyttäytymistä metroja odottaessa. Mä en ollut edes tajunnut, että siinä ylipäätään on ollut mitään käyttäytymistä! Muuta kuin jonossa seisominen. Metroa odottaessa siihen pysähtyvän metron vaunun ovien kohdalle muodostetaan yleensä kaksi jonoa. Metron vaunujen ovien paikat on aina merkitty lattiaan tai sitten raiteita ja laituria erottaa aita ja siinä on portit ovien kohdalla. Matkustajat siis tietää, missä seuraavan pysähtyvän metron ovet ovat. Kovin kätevää mun mielestä. Joka tapauksessa siihen ovien kohdalle muodostetaan kaksi jonoa, joista vasemman puoleinen on se, joilla on enemmän kiire. Oikealla seisovat ovat niitä, joilla on "väh...

Turvallisesti perillä Tokiossa! Lähtiessäni Suomesta Helsingissä satoi vettä. Pieni myrskyn poikanen oli juuri täydellinen sää lähteä reissuun. Se teki mut kovin iloiseksi. Tiesin, että matka tulee sujumaan hyvin. Koko matkapäivä ja sen tunnelma pienine myrskyineen sopi erinomaisesti yhteen erään kauniin ja rohkaisevan sitaatin kanssa, jota olen monta kertaa viimeisten viikkojen aikana lausunut itselleni ikään kuin mantrana (ja josta olen myös maalannut taulun mun huoneen seinälle): "Tuuli nousee... on uskallettava elää!" - Paul Valery Ja tuulen mukana mäkin lähdin seikkailuun. Lennolla ei tapahtunut juurikaan kummempia. Lentoaika oli reilu yhdeksän tuntia ja lennolla tarjoiltu kahvi oli kammottavaa. Mun matkaseuralaisina samalla penkkirivillä oli kaksi miestä, jotka eivät olleet tuttuja keskenään. Mä istuin heidän keskellä. Vasemmalla puolellani istuva vanhempi herra söi koko yhdeksän tunnin lennon ajan Läkerol-pastilleja. Mä en edes liioittele. Oikeasti ...

Mä en ole ehkä ihan vielä sisäistänyt sitä, että mä olen lähdössä. Jotenkin kaikki tapahtui niin äkkiä ja toisaalta mä olen odottanut niin kauan. Tuntuu höperölle olla se, joka lähtee. Tuntuu höperölle ja ihanalle, mutta vähän haikealle. Mulla alkaa olla matkalaukut jo pakattuna. Päädyin yhden sijasta kahteen. Yksi iso ja yksi pieni. Pienessä matkalaukussa on kenkiä, takki ja tilpehööriä. Yhdet korkokengät, yhdet nilkkurit ja yhdet lenkkarit kaiken varalle. Ikinä ei tiedä, milloin lenkkikärpänen puree. Isossa matkalaukussa on kaikki vaatteet ja kosmetiikkaa. Näinä viimeisinä päivinä käytettävien vaatteiden määrä on pienentynyt radikaalisti. Toisaalta sen ei ole väliä. Mä nykyään asun mun Muumipeikko-villapaidassa. Oh. Aivan. Kaikki ei ehkä tiedä, mistä mä puhun. Mä muutan Tokioon, Japaniin. Mä menen opiskelemaan japania sekä Japanin kulttuuria KCP International Japanese Language Schooliin. Kokonaisuudessaan mä opiskelen KCP:llä puoli vuotta. Ensimmäinen puolisko kestää kol...